ANTI – kansainvälinen nykytaidefestivaali järjestettiin 1.-6.syyskuuta yhteistyössä Kuopio Maratonin kanssa. Maraton nousi esille myös ANTI-tapahtuman taidetarjonnassa. Australialaisryhmä All the Queens Men järjesti Kuopion torilla 4. syyskuuta liikunnallisen Fun Run – taideteoksen, jossa Tristan Meecham juoksi maratonin juoksumatolla. Taideteokseen haettiin heinäkuun loppupuolella mukaan kuopiolaisia urheiluseuroja ja paikallinen organisoija Jyri Väisänen pyysi myös meidän seuraa mukaan, kun historiallista miekkailua ei ollut aikaisemmin ollut heillä mukana. Olivat kuulemma kovasti innostuneet meidän lajista. Ryhmän jäsenistä Tristan Meecham ja Bec Reid kävivät myös vierailulla seuran treeneissä pari viikkoa ennen h-hetkeä. Bec Reid osallistui myös treeneihin ja hauskaa tuntui olevan.

Jari on juuri hyökännyt epäreilusti takaapäin esityksen alussa yleisön tervehtimiseen keskittynyttä M!kaa vastaan. Hetkeä myöhemmin M!ka kuittaa ja nappaa epäreilusti tikarin lavan reunalla seisovalta Reijolta ja voittaa Jarin (Tapahtumajärjestäjä toimitti meille kolme kuvaa meidän miekkailuesityksestä ja kaikki ko. kuvat ovat esillä tämän artikkelin ohessa. Kuva: Pekka Mäkinen ANTI-festivaali 2015.)
Maratonin juoksemisen ohessa Tristan Meecham kävi läpi Maratonin alkuperäistä tarinaa, kreikkalaistarua siinä, kun Pheidippides lähetettiin Ateenaan ilmoittamaan Persian tappio Maratonin taistelussa, hän juoksi 42 kilometriä tauotta, ryntäsi ateenalaisten keskelle, välitti viestin ja kuoli siihen paikkaan. Fun Run on hänen tarinansa. Siinä samalla Fun Run halusi kyseenalaistaa urheilusuorituksiin liittyvää yksilökeskeisyyttä.
Juoksun aikana nähtiin tanssia, tankotanssia, monenlaisia paikallisten urheiluseurojen esityksiä ja siellä joukossa myös Savon Historiallisen Miekkailun Seuran näytöksiä. Australialaisryhmän tanssipuoli oli luonnollisesti enemmän tai vähemmän pääroolissa. Tanssin koreografiasta vastasi itsekin lavalla tanssinut Bec Reid ja kokonaisuuden ohjaaja oli Willoh S. Weiland. Tapahtuman juonsi omalla persoonallisella tavallaan kuopiolainen ”moottoriturpa” ja Savon-murteen asiantuntija Olavi Rytkönen.

Jari tervehtii yleisöä, Reijo on kuollut. Lepää rauhassa, ainakin puoli minuuttia (kuva: Pekka Mäkinen ANTI-festivaali 2015).
Alkujaan meille oli sovittu kaksi näytöstä ja mahdollisesti kolmas, mutta taideteos eli jotenkin omaa elämäänsä pitkin päivää ja asiat muuttuivat vähän tilanteen mukaan lennosta. Lopulta meillä olikin sitten yhteensä viisi näytöstä ja kuudenteenkin oltiin jo valmistautumassa, kun se sitten peruuntui.
Mieleenpainuva kokemus. Alkujaan keskityttiin vaan rakentamaan omaa show’ta ja ainakin itse aloin vasta paikan päällä nähdä meidät osana isoa ja aika värikästä kokonaisuutta. Hienoa sirkusmeininkiähän se oli alkuparaatia myöten. Sade oli pahana uhkana aamusta, mutta ei sitten aiheuttanut lopulta aamun rankkasateista ja ikävistä sääennusteista huolimatta mitään riesaa. Zeus lienee suojellut Pheidippidesin muistolle omistettua tapahtumaa.

Kuva näytösharjoituksista 30.8.2015. Näytöksen alkutilanne, jossa Jari on hyökkäämässä yleisöä tervehtivää M!kaa vastaan takaapäin. (kuva: Pentti Kokki).
Erittäin hyvä porukka oli meillä näytösryhmässä koossa ja hauska oli show’ta vetää läpi. Kahta samanlaista settiä ei nähty, vaikka samaa käsikirjoitusta, joka esityksessä noudatettiinkin. Sen verran väljänä kässäri pidettiin, jotta saataisiin mukaan vähän vapaata ”taistelun” tuntua.

Kuva näytösharjoituksista 30.8.2015. Ako on kuollut, eläköön Seppo! Taustalla koko muu lavalle noussut porukka. Allekirjoittanut eläytyy siellä tilanteeseen nilkat mutkalla (kuva: Pentti Kokki).
Show’ssa oli mukana rapiiri vs. rapiiri; rapiiri vs. rapiiri & tikari, messer vs. messer; messer vs. keihäs, sirppi vs. sirppi; sidesword vs. sidesword ja tietenkin pari pitkämiekka vs. pitkämiekka -settiä.

Kuva näytösharjoituksista 30.8.2015. Jari ja Reijo sideswordien kanssa. Reijolle käy huonosti hetkeä myöhemmin (kuva: Pentti Kokki).
Lavalla nähtiin meidän seurasta allekirjoittaneen lisäksi Hanna, Ako, Jari, Leevi, Reijo ja Seppo. Projektissa mukana oli järjestelypuolella myös Paula. Kokemusta näytöshommista oli tästä porukasta minun lisäksi vain yhdellä. Muutamaa piti enempi tai vähempi houkutella mukaan ja yhdellä näytökseen osallistuneella oli takanaan vain muutamia miekkailutreenejä ennen näytösharjoituksia. Hyvä henki ja yhteen hiileen puhaltaminen vie pitkälle, niin nytkin! Tässä porukassa oli siistiä olla mukana. Kiitos kaikille Fun Raniin osallisille, niin meidän seurassa, kun sen ulkopuolellakin!

Kuva näytösharjoituksista 30.8.2015. Jari vs. M!ka. Sirpit ovat näytösten nonparelleja. Pitkämiekka on yleisön silmissä jännittävintä ja sirppi yksityiskohdista brutaaleinta ja sitä kautta kiinnostavaa (kuva: Pentti Kokki).
Lisää kuvia näytösharjoituksista löytyy edellisestä näytösharjoittelua sivunneesta artikkelista Kesätreeneissä saksalaista miekkailua, rapiiria ja näyttämötaistelua.
– M!ka –