Korona-ajan treeniohjeistus Puistotreeneihin

Miekkailuharjoittelua Collegium illustren Württembergin herttuakunnan nuorille aristrokraateille suunnatussa ritariakatemiassa Tübingenissä 1606. Kuva: Wikipedia,

1. Etäisyyden huomioiminen

  • Etäisyydet luovat turvallisuutta treenaamiseen.
  • Vähintään kahden metrin etäisyys toisiin koko ajan (vain pariharjoittelussa tästä joudutaan hieman tinkimään).
  • Alkulämmittelyssä hajaannutaan laajalle alueelle.
  • Harjoituksissa suositaan mahdollisuuksien mukaan sooloharjoituksia.
  • Harjoitusparit tulee levittää normaalia laajemmalle alueelle.

2 Lähikontaktit pois harjoittelusta

  • Harjoittelusta karsitaan kokonaan pois kaikki lähikontakti, vastustajaan tarttuminen ja painitilanteen, esim. pitkämiekalla vastustaja on pidetään kärjen takana.
  • Lyhyet aseet (tikari, sirppi ja messer) on toistaiseksi karsittu pois.

3. Laina-aseiden desifiointi

  • Lainamiekankäyttäjä desifioi lainaamansa aseen treenien jälkeen.
  • Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä, silti amerikkalaisen tutkimuksen mukaan, virus saattaa säilyä teräs- ja muovipinnalla 48 tuntiakin. virus tarvitsee säilyäkseen ehjänä ja toimintakykyisenä rasvan tapaista alustaa. Eli rasvaa liottava 70%  alkoholipitoinenkäsidesi on hyvä myös aseiden desinfiointiin.

4. Käsidesiä käytettävissä

  • Desinfioi kädet ennen treenejä ja niiden jälkeen. Käsidesiä on jokaisen seuran miekkalaukkujen mukana ja jokaiselle treenien vetäjällä.
  • Vain omat varusteet käytössä
  • Jokainen käyttää vain omia varusteitaan.
  • Varusteita ei saa lainailla kavereille.

5. Seuran lainavarusteet eivät ole käytössä.

  • Seuralla lainattavissa olevat suojavarusteet eivät ole käytössä.
  • Lainamaskit poistetaan kokonaan käytöstä toistaiseksi. Tämä on huomioitava treeneihin tutustumisvieraiden yhteydessä.

6.  Flunssaoireisena ei treeneihin

  • Jos sinulla on flunssa-oireita, älä osallistu treeneihin.

7. Voit olla mukana kuunteluoppilaana tai soolotreenaajana

  • Jos treeneihin osallistuminen epäilyttää, voit tulla mukaan kuunteluoppilaaksi seuraamaan harjoituksia tai tehdä harjoituksia sooloharjoitteina.

8. Yleisen korona-ajan käyttäytymisohjeet voimassa

  • Yleisen korona-ajan käyttäytymisohjeet kuten kainaloon yskiminen ja aivastelu, jne. ovat käytössä myös treeneissä.