Jossain seuroissa treenaaminen hiljenee kesäkaudella, mutta Savon Miekassa asiat menevät jälleen hieman toisin…
Tänä kesällä tulee olemaan tarjolla enemmän miekkailuohjelmaa, kuin koskaan kesäisin seuran historiassa. Treenejä pyritään järjestämään neljänä päivänä viikossa ja jopa seitsemät treenit viikossa useisiin eri aselajeihin, jos vaan sää sallii. Treenit vedetään vähän siis sääolosuhteiden ja myös vetäjien paikallaolon ehdoilla, säästä riippuen varsin lyhyilläkin varoitusajoilla. Puistotreenejä varten on sivuston pääsivuihin lisätty oma “Puistotreenit” -sivu, jolle puistotreenien tiedotus ja muu informaatio keskitetään.
Treenaaminen saattaa alkaa ulkona jo toukokuun aikana ja tulee jatkumaan ainakin osittain elokuun puoliväliin saakka. Treenipaikkana toimii sama Maria Jotunin puiston kulmaus kuten useina edellisinäkin kesinä. Tarjolla tulee olemaan paljon vaihtelua salikauden vakioteemoihin! Meillä on tulossa omat treenivuorot saksalaiselle pitkämiekalle, messerille, saksalaiselle tikarille, taistelusauvalle, varsikirveelle, rappierille ja bolognalaiselle miekkailulle.
KESÄN PUISTOTREENIEN HARJOITUSOHJELMAT YMS. TIEDOT ESILLÄ PUISTOTREENIT -SIVULLA

Kuva kesän 2016 treeneistä Maria Jotunin puistosta.
Pitkämiekassa ja messerissä jatketaan lähinnä salikaudelta tutulla meiningillä, pitkämiekassa Liechtenauerin tradition opeilla ja messerissä samaan koulukuntaan lukeutuvan Leckühnerin merkeissä. Saksalaisen tikarissa treenataan saman koulukunnan oppeja, mm. Hans Talhofferilta ja Peter Falknerilta. Varsiaseista mukana ovat niin ikään Liechtenauerin koulukuntaa kuuluva Paulus Hector Mairin taistelusauva ja varsikirves.
Uutuutena tulee tänä kesänä mukaan myös saksalaisen koulukunnan Joachim Meyerin rappier. Tämän kesän saksalaisoppien tulvan joukosta löytyy myös jotain italialaista, sillä viime kesän tapaan mukana ohjelmassa on bolognalainen yhden käden miekka.
Näistä voivat halukkaat poimia itselleen mieluisimmat, tai osallistua kaikkiin …tai osallistua satunnaisesti niihin treeneihin, mihin sattuu pääsemään. Nyt on ainakin mahdollisuuksia tarjolla!
LAJISTA KIINNOSTUNEET TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Seuran ulkopuoliset ovat aina tervetulleita tutustumaan toimintaan ja erilaisiin eurooppalaisiin asetaitoihin 1300-luvulta 1500-luvulle. Seuran ulkopuoliset pääsevät osallistumaan haluamiinsa treeneihin tai vaikka kaikkiin kuukausimaksulla ilman jäseneksi liittymistä.
Kesätreenien hinta on 35€/kesäkuu (sisältää toukokuun ulkotreenit) ja 35€/heinäkuu (sisältää elokuun ulkotreenit), TAI molemmat kerralla ennakkoon maksettuna 60 euroa.
Hintaan sisältyvät sekä miekkailumaskit että laina-aseet. Ikäraja on K15
Jos kiinnostaa, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen: mika.vesterinen(ät)dnainternet.net
TREENISUUNNITELMA
Treenipäivät tulevat pääpiirteittäin menemään näin:
Maanantai klo 19:00 – 20:00 Taistelusauva. Paulus Hector Mair (Liechtenauer trad).
Maanantai klo 20:00 – 21:00 Varsikirves. Paulus Hector Mair (Liechtenauer trad).
Keskiviikko klo 18:30 – 19:30 Saksalainen tikari. Talhoffer ja Falkner (Liechtenauer trad).
Keskiviikko klo 19:30 – 21:00 Messer. Lecküchner & muu Liechtenauer trad, ehkä myös Wallerstein ja Rast (Nürnberg trad.)
Torstai klo 19:00 – 20:30. Rappier. Joachim Meyer (Liechtenauer trad).
Sunnuntai klo 13:00 – 14:00 Bolognalainen miekkailu.
Sunnuntai klo 14:00 – 15:30 Saksalainen pitkämiekka. (Liechtenauer trad.)
Tässä yllä siis vain suunnitelma. Myös muita viikonpäiviä saatetaan käyttää satunnaisesti ja ohjelmassa saattaa tulla muitakin muutoksia. Lähes ajantasainen treeniohjelma tulee esille Puistotreenit -sivulle sitä mukaa, kun treenit varmistuvat.
– M!ka –