
Seuran 2017 käyttöön tullut logo.

Seuran Värit keltainen ja musta. Värikoodit ovat käytössä vain ns. kevyessä treenivarustuksessa (kuva Paula Vesterinen).
TREENIVAATTEIDEN VÄRIT:
Paita: Keltainen (tai seuran vanha valkoinen).
Housut/housut & sukat: Musta, tai musta-keltainen.

Vapaamiekkailuvarusteissa on täysi vapaus valita varusteidensa värit.
Vapaamiekkailuvarusteet vapaasti: Värikoodit ovat käytössä vain ns. kevyessä treenivarustuksessa. Vapaamiekkailuvarusteissa on alusta lähtien ollut täysi vapaus valita varusteidensa värit.
SEURAN TUNNUSVÄRIEN HISTORIAA
2008 – 2009: Alussa valkoista ja mustaa
Savon Miekan toiminta alkoi epävirallisena miekkailuryhmänä vuonna 2008. Heti alusta lähtien mukana olivat SES:iä lainaten ja tuolloin Suomessa yleisesti hema-seuroissa käytössä ollut treenivaatteiden värit valkoinen ja musta. Valkoisissa paidoissa oli logona kuva Fioren manuaalista ja sen alla Fior di Battaglia -teksti.

Ensimmäiset Fior di Battaglia “seurapaidat” vuodelta 2008. Kuva tosin otettu yli vuosikymmen myöhemmin messer-treeneissä 3.5.2019.
2010: Rekisteröimätön yhdistys seurasi SES:in mallia
Seuratoiminnan kehittyessä vuoden 2010 aikana rekisteröimättömäksi yhdistykseksi, Guy Windsorin koulun vaikutus vahvistui ja mustavalkoinen treenivaatetus tuli epäviralliseksi säännöksi. Guy Windsorin Fioren oppeja opettaneella SES:illä ja oli niin väreihin, kun seuran nimeenkin erittäin vahva vaikutus. Tavallaan muuta vaihtoehtoa ei juuri ollut, koska “näin oli kaikkialla muuallakin Suomessa”.

Seuran logo 2011-2014.
2011: Viralliset värit ja logo
Seuran rekisteröinnin yhteydessä seuran väreiksi valittiin virallisesti vuoden 2011 alussa valkoinen ja musta. Treenivaatetukseksi valittiin valkoinen t-paita ja mustat housut.
Seuran sai oman logon 2011 ja logon väreiksi valittiin t-paitapainatusta silmällä pitäen musta ja valkoinen. Vaakunassa yhdistyivät Savon vaakuna, pitkämiekat ja Guy Windsorin Fiore-painoteiseen miekkailukouluun viittanneet symbolit, sillä seuran toiminta alkoi Fioren ja Windsorin opeilla.
Fiore-tausta näkyy myös 2011-2015 painetuissa seuran paitojen selkäkuvissa, jota koristaa kaavio Fioren miekkailumanuaalista.
Varsinaisen treenivaatetuksen lisäksi seuralle suunniteltiin 2011 myös verryttelyasuksi musta vetoketjuhuppari ja muuhun kuin treenikäyttöön musta t-paita.
2014: Lisäväriksi keltainen
Sääntömääräisessä jäsenkokouksessa 2014 seuran väreihin päätettiin ottaa lisäväriksi keltainen, joka näkyy osalla jäsenistä keltaisina urheilusukkina. Paitavärinä pysyi edelleen pelkästää valkoinen paita.

Seuran värit 2014-2017 : Keltainen, musta ja valkoinen (kuva: Elppi Hyvärinen).

Seuran logo 2015-2017.
2015: Logon fontit uusiksi
Seuran logon teksti ja paitojen selkäteksti oli pitkään koettu niin epäselväksi, että nämä uudistettiin toukokuussa 2015 alkuperäisen henkiseen, mutta ulkoasultaan selkeämpään “Lentävä Hollantilainen” -fonttiin, joka ostettiin varta vasten logoa varten. Logon ja painatuskuvien muokkauksen teki Seppo Kokki.

Vuoden 2015 mallin paidan selkä. Version erottaa alkuperäistä selkeämmästä fontista (kuva: Jenna Kallio).
2016: Tähtäimessa keltainen paita
Sääntömääräisessä jäsenkokouksessa 8.9.2016 seuran treenipaidan väriksi päätettiin lisätä valkoisen paidan rinnalle keltainen paita. Samassa kokouksessa päätettiin myös lyhentää seuran nimi Savon Historiallisen Miekkailun Seurasta muotoon Savon Miekka.
Tätä silmällä pitäen alettiin suunnitella keltaisen seurapaidan painattamista, mutta projektia on hidastanut se, että myös seuran logot täytyy uudistaa ennen uusien tekstiilien painatusta.

Seuran hallituksen 7.6.2017 hyväksymä uudistettu logo.
2017: Logon uudistus
Uusien seurapaitojen painatuksen toteutusta hidasti, se että samassa yhteydessä piti seuran logoa uudistaa nimen osalta. Tätä ryhdyttiin toteuttamaan kesällä 2017. Samalla logosta riisuttiin viitteet Guy Windsorin SES:iin. Tämä tehtiin sitä ajatellen, ettei noita Fioreen liittyviä “pikku härpäkkeitä” pidetty logon kannalta lisäarvoa antavina. Seuran toiminta on myös Kuopiossa painottunut jo vuodesta 2012 lähtien enenevässä määrin saksalaiseen Johannes Liechtenauerin Kunst des Fechtensiin. Fioren säännöllinen treenaaminen päättyi Kuopiossa keväällä 2016 ja seurassa kokonaan Varkauden haaran lopetettua keväällä 2017. Jenna Kallion muokkaama uudistettu logo otettiin käyttöön 7.6.2017. Syksyllä 2017 alettiin uusien keltamustien seuratekstiilien myötä siirtymään logon keltamustaan versioon.

Seuran logo uusissa Seuran Väreissä mustakeltaisena tuli käyttöön syksyllä 2017.
Keltaiset treenipaidat marraskuussa 2017
Seuran väreissä siirryttiin hiljaksiin jättämässä valkoista taustalle. Syksyllä 2017 päästiin tilaamaan ensimmäistä erää mustakeltaisia seuratekstiileitä. Paidan painatuskuvat toteuttiJenna Kallio. Vanhan paitamallin Fiore-kuvan ovat seuran nimen alapuolella korvannut uudessa selkäpainatuksessa seuran logosta poimitut ristityt miekat.

Joulukuussa 2017 uudistunut treenipaidan mallikuva.
Valkoinen poistui seuran väreistä 2017
Valkoisia väri poistui seuran väreistä vuonna 2017. valkoisia paitoja enää jatkossa tulla tekemään lisää. Valkoiset treenipaidat tulevat näkymään vielä pitkään harjoituksissa, sillä niitä löytyy runsaasi pidempään seuran jäseninä olleilta.

Seuran treenipaita vaihtui keltaiseksi loppuvuodesta 2017.