Syksyn -20 treenitilastoja

Mika Vesterinen.

“Korona -syksyn” 2020 sali kausi alkoi elokuun puolivälissä ja kesti lähelle joulua. Koronasta huolimatta treenit pyörivät normaaliin tahtiin läpi syksyn, kiitos Kuopiossa hyvänä säilyneen epidemia-tilanteen. Treenikertoja kertyi yhteensä 34. Treenikäyntejä oli yhteensä 230. Keskimäärin treeneissä kävi 6,76 henkilöä.

Koronan vuoksi osa seuran jäsenistä jätti treenit kokonaan tai osin väliin, silti treeneissä ainakin kerran käyneitä oli 18. Lukuja vahvisti kaksi syksyn aikana mukana ollutta vierailevaan treenaajaa EHMS:stä. Vähintään 20 treenikertaa koonneita löytyi neljä ja yli 30 pääsi yksi. Heistä aktiivisin oli Mika Vesterinen, jonka läsnäoloprosentti oli 94,11%. Ohjaajaryhmän ulkopuolelta aktiivisin oli Valtteri Kauppi 67,65% osallistumisaktiivisuudella.

Aktiivisimmat treenaajat, nimen perässä treenimäärä ja aktiivisuusprosentti:

  • Mika Vesterinen 32 94,11%
  • Paula Vesterinen 24 70,59%
  • Valtteri Kauppi 23 67,65%
  • Jaakko Vesterinen 20 58,82%

Ako Nyman pitkämiekka-asevastaavaksi

Ako Nyman

Ako Nyman on nimetty vuoden 2021 alusta alkanen pitkämiekkojen asevastaavan tehtävän. Jatkossa hän ja samaan hommaan jo vuoden 2019 alusta ryhtynyt Janne Leskisen huolehtivat pitkämiekkojen säilytyksestä ja siitä että seuran pitkämiekat ovat treeneissä käytettävissä. Samalla Ako liitettiin myös seuran johtoryhmään.

Katso myös: Asevastaavat.

Kevään 2021 salikausi alkaa 4.1.21 – Ilmoittaudu mukaan!

Kevään 2021 salikausi alkaa maanantaina 4. tammikuuta 2021 pitkämiekka-treeneillä Kallaveden lukion salissa. Treeniajat ja -paikat ovat samat kuin edellisellä kevätkaudella. Ensimmäiset torstain treenit ovat 7. tammikuuta Lyseon lukion salissa.

Ilmoittautumislomake kevään treeneihin löytyy TÄÄLTÄ.

Treenaamme tammikuun alusta toukokuun lopulle näin:

Maanantai 20.00-21.30 Kallaveden lukio /  Liikuntasali:
Saksalainen pitkämiekka
Harjoituksen voi tehdä halutessaan messerillä

Torstai 19.30-21.00 Lyseon lukio /  Liikuntasali:
Messer
Harjoituksen voi tehdä halutessaan pitkämiekalla.
Lisäaseena Dussack. Tikari ja sirppi
eivät ole käytössä toistaiseksi korona-epidemian vuoksi.

Treeniajoista ja -paikoista sekä treenien sisällöstä löytyy lisätietoa Harjoitukset, harjoitusajat ja -paikat -sivulta. Treenimaksut säilyivät samana kun edellisellä kaudella. Maksuista tarkempia tietoja Maksut-sivulla.

Jäsenkokous 17.12.2020

(Richental Konzilssitzung Muenster)

Savon Miekka ry:n sääntömääräinen jäsenkokous pidetään messer-treenien lopussa 17.12.2020 alkaen klo 20:30. Paikka on Lyseon lukion liikuntasali.

Vuoden 2019  toimintakertomus on julkaistu näillä sivuilla 24.9.20 ja löytyy täältä.

Jäsenkokouskutsu on lähetetty kaikille jäsenille jäsenrekisterissä  olevaan sähköpostiosoitteeseen 10.12.2020.