Syksyn 2020 sali kausi on edennyt koronan varjossa noin puoleen väliin. Lokakuun loppuun mennessä treenejä on ollut 19 . Treenikäyntejä oli yhteensä 128. Keskimäärin treeneissä on käynyt 6,74 henkilöä.
Treeneissä ainakin kerran käyneitä oli 16. Yli 10 treenikertaa koonneita löytyi yhteensä viisi. Heistä aktiivisin oli Mika Vesterinen, jonka läsnäoloprosentti oli 89,47%. Ohjaajaryhmän ulkopuolelta aktiivisimpia olivat Sannakaisa Hartikainen ja Joona Vainikainen 57,89% osallistumisprosentilla.
Aktiivisimmat treenaajat, nimen perässä treenimäärä ja aktiivisuusprosentti:
Matti Laine jättää perintäasioista vastaavan voudin ja miekkojen huoltovastaavan tehtävät ja hänen tilalleen on molempiin tehtäviin nimetty seuran varsin tuore paluumuuttaja Valtteri Kauppi 25.10.2020.
Valtteri Kauppi. Kuva: Mika Vesterinen
Valtteri on seuran neljäs vouti. Vuosina 2010-2016 seuran perintäasioista vastasi Mika Vesterinen ja häntä seurasi tehtävään Reijo Ruotsalainen vuosina 2016-2019 ja Matti Laine 2019-2020.
Vakavasti sanottuna maksakaa maksut, ilmoittautukaa treenikausiin, ilmoittakaan muuttuneet yhteystietonne jne. ajallaan ja jos tarvitsette maksu-/miettimisaikaa, sopikaa siitä ennakkoon. Muistakaa noudattaa maksuohjeita ja ilmoitusohjeita esim. kuittien ja maksuilmoitusten kanssa.
Miksi näin? Seuran vapaaehtoistyöläiset keskittyvät seuratoiminnassa mielellään ihan kaikkeen muuhun, kuin maksujen vahtimiseen, maksumuistutuksiin ja maksamattomien maksujen karhuamiseen ja tai esim. treenikausitietojen kyselyihin yksittäisiltä jäseniltä. Nämä ja kaikki muu seuratoiminnan pyörittäminen vie paljon työtunteja ja tapahtuu meidän muutaman aktiivijäsenen omalla vapaa-ajalla ilman palkkioita. Yksittäinen huolimaton tai välinpitämätön jäsen työllistää helposti enemmän kun muut seuran jäsenet yhteensä. Auttakaa meitä ja olkaa täsmällisiä!
Seuran lainamiekat ovat jatkuvassa käytössä. Toisinaan jotkut miekat ovat päässeet varsin huonoon kuosiin terän osalta. Kovasti hakatuista hoitamattomista miekanteristä saa helposti pieniä viiltohaavoja ja metallinsiruja ihoon. Huonokuntoinen ase on myös vakava turvallisuusriski esimerkiksi katkeamistilanteessa. Seuran miekkojen kunnosta huolehtiin miekkojen huoltovastaava. Tässä tehtävässä on toiminut 2016 lähtien Matti Laine, joka antaa huoltovastuun Valtteri Kaupille.
Valtteri on seuran kolmas miekkojen huoltovastaava. Ensimmäiseksi seuran miekkojen huoltovastaavaksi nimettiin Markus Vaaranmäki 24.1.2015. Matti Laine hoiti tehtävää 2016-2020 .
Omat henkilökohtaiset miekkansa jokainen tietty pitää kunnossa omatoimisesti ja erikseen kehottamatta, eikös niin? Jos kaipaat asiasta ohjeita, ota se puheeksi harjoituksissa.
Syksyn treeneissä on vaihteluksi miekkailtu välillä variksenjalkojen keskellä. Variksenjalat pakottavat miekkalija keskittymään siihenkin mihin jalkansa asettaa, mikä ei liikuntasalissa ole normaalisti lainkaan tarpeellista…