Tilikaudella 2020 kertyi seuralle 448,35 euroa ylijäämää.
Jäseniä seurassa oli vuoden 2020 aikana 26. Jäsenmaksun suuruus oli 20 euroa.
Seuran harjoitukset
Vuoden 2020 kevään ja syksyn salikausilla seuralla oli kahdet harjoitukset viikossa, pääteemoina saksalainen pitkämiekka ja messer. Harjoitusten kunto-osiossa korostui 2016 aloitettu Contrology/pilates.
Kesäkauden ”Puistotreeneissä” oli harjoituksia parhaimmillaan neljät viikossa, keskitettynä kahdelle viikonpäivälle. Teemoina olivat pitkämiekka, messer, tikari & sirppi ja rapiiri. Puistotreenejä ehti olla kesän aikana säistä johtuvista peruutuksista huolimatta 38. Osallistumisaktiivisuudessa oli suurta vaihtelua. Joskus treeneissä oli pari ihmistä ja parhaimmillaan 14 osallistujaa.
Harjoitusten vedosta vastasivat saksalaisen pitkämiekan, messerin ja dussackin osalta Mika Vesterinen, keihäästä Mika Vesterinen ja Jaakko Vesterinen, ruotsalaisesta rapiirista ja Walpurgisin miekka & kupurakilvestä Seppo Kokki, sekä contrologysta/pilateksesta ja kunto-osiosta Paula Vesterinen.
Varustehankintoja
Vuoden 2020 aikana seuralle hankittiin lainakäyttöön yksi käytetty Regenyein feder- pitkämiekka sekä 2 Cristian Stickelin dussackia.
Tiedotus siirtynyt pääosin WhatsAppiin
WhatsApp nousi tiedotuksen pääväyläksi ja tapahtuu vastaanottolistan kautta. Seuralla on myös useita erilaisiin tarpeisiin tehtyjä WhatsApp-ryhmiä. Esimerkiksi 20.1. perustettiin lainamiekka-ryhmä, jossa miekattomat ilmoittavat laina-ase tarpeista miekkavastaaville, jotta heidän ei tarvitse turhaan kanniskella miekkoja treeneihin. Tiedotus listalle ja ryhmiin liitettäessä on aina kysytty ko. jäsenen lupa.
Korona sotki treenivuotta
Seuran hallitus päätti keskeyttää treenit korona-epidemian kiihtyessä 12.3.20. Kuopion kaupungin päätös olisi tehnyt saman vaikutuksen paripäivää myöhemmin, sillä lauantaina 14.3.20 kaikki liikuntatilat Kuopiossa suljettiin. Koko kevään salikauden loppu jäi väliin ja harjoittelua jatkettiin vasta kesän Puistotreeneissä kesäkuussa.
Seuran hallitus laati kokousessa 21.-22.5 korona-ajan Puistotreeneihin treeniohjeet turvallisuuden parantamiseksi.
kesän treeneissä oli salikausia enemmän vaihtelua teemoissa. Kesän mittaan treenattiin saksalaista pitkämiekkaa, Walpurgisin miekkaa & kupurakilpeä, ruotsalaista rapiiria, Fiore dei Liberin italialainen keihästä, saksalaista pitkää peitseä ja Joachim Meyerin dussackia.
Seuran hallitus laati 22.–30.7. korona-ajalle salitreeniohjeet Syksyn salikautta vasten.Salikausi pääsi käyntiin turvakäytänteitä hyväksi käyttäen elokuussa koronatilanteen hellitettyä Kuopiossa kesän aikana ja koko syksy onnistuttiin treenaamaan normaaliin treenitahtiin.
Tapahtumia
Hema-aiheiset tapahtumat menivät seuran jäsenten omina projekteina, vuoden 2014 jäsenkokouksen päätöksen mukaisesti:
vuonna 2018 aloittanut vapaamiekkailuryhmä Schranken Fight Club, jossa mukana olevat ovat pääsääntöisesti myös seuran treeneissä aktiivisia, jatkoi myös toimintaansa. Muilta osin korona esti tapahtumien järjestämisen.
Hallitus
Tilikauden aikana hallituksen kokoonpanossa ei tapahtunut muutoksia.
Seuran hallituksessa toimivat puheenjohtajana Mika Vesterinen, jäseninä
Mikko Lepistö (varapuheenjohtaja), Matti Laine ja Jaakko Vesterinen, sekä varajäsenenä Paula Vesterinen.
Johtoryhmä
Hallituksen ja koko seuran toiminnat tehostamiseksi ja seuran eteen tehtävän työn ja vastuu jakamiseksi tasaisemmin muodostettiin vuoden 2017 loppupuolella hallituksen tueksi ja avuksi epävirallinen “johtoryhmä”. Johtoryhmä on jatkanut toimintaansa myös tällä kaudella johon hallituksen on pyytänyt mukaan seuran jäseniä, jotka tekevät seuran eteen vapaaehtoistyötä ja joilla on seurassa joku vastuutehtävä.
Jäsenkokous
Sääntömääräinen jäsenkokous järjestettiin 17. joulukuuta. Kokouksessa hallitus valittiin jatkamaan samalla kokoonpanolla Mika Vesterinen seuran puheenjohtaja ja hallituksen jäseninä, Matti Laine, Mikko Lepistö ja Jaakko Vesterinen sekä varajäsenenä Paula Vesterinen.
Toiminnantarkastajaksi valittiin Jonni Marttila ja Valtteri Kauppi.
Vastuuhenkilöiden nimityksiä
7.1. pitkämiekka- asevastaavaksi nimitettiin Aleksi Karvonen ja hänen tilalleen 23.12. Ako Nyman.
27.9. Perintävoudiksi ja miekkojen huoltovastaavaksi nimitettiin Valtteri Kauppi.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Taloudessa on tavoitteena 15.4.2014 ylimääräisen jäsenkokouksen päätöksen mukaisesti, että seuran talous pidetään vakaana. Toiminnot eivät saa tuottaa tappiota, jotta talous pysyisi tasapainossa. Seuran hallintoa ja toimintaa on tavoite edelleen kehittää niin hallituksen kuin johtoryhmänkin kautta ja vastuuta jakaa laajemmalle joukolle jäseniä.
Harjoittelussa korostuu edelleen varusteet päällä tehtävä harjoittelu ja jäsenistöä kannustetaan aktiivisesti varusteiden hankintaan.
Seuralle kertynyttä ylijäämää tullaan seuraavan vuoden aikana käyttämään seuran varustehankintoihin. Seuralle tullaan hankkimaan lähinnä lisää miekkoja treenikäyttöön.
Koronan väistyessä on tarkoitus taas yrittää saada seuraan myös lisään jäseniä.