Ohessa kuvasarja Juhon ja Paulan miekkailusta sirpeillä. Kuvat otettu sirppitreeneistä Maria Jotunin puistossa 11.7.19.
Kuvat: Mika Vesterinen
Kesän Puistotreeneissä varsiaseissa keskitytään Paulus Hector Mairin varsikirveeseen ja ase tulee olemaan mukana viikoittaisessa treeniohjelmassa.
Mair on osa Liectenauerin koulukuntaa ja edustaa sen myöhäisempää vaihetta. Saksalaista pitkämiekkaa treenaaville taistelusauvaopeista löytyykin paljon tuttuja asioita, kun niitä vaan huomaa panna merkille. Mairin sauvatekniikat toimivat myös perusteina varsikirveen käyttöön ja näitä kahta asetta voidaankin treenata rinnakkain. Varsikirveellä voi toteuttaa kaikki sauvatekniikat. Sauvalla eivät sen sijaan kaikki varsikirvestekniikat onnistu. Tästä puutteesta huolimatta voi sauvallakin osallistua varsikirvestreeneihin.
Pyrimme pikkuhiljaa pääsemään varsiaseissa pois mäntysauvoista kovempaan puuhun. Nyt käytössä on jo paljon tammisauvoja.
Punatammisauvaan liitetty pleksistä tehty kirveenterä.
MUOKKAA SAUVASTA VARSIKIRVES
Kannattaa huomioida, että sauvasta saa myös helposti muokattua varsikirveen. Kysele tästä lisää treeneissä. Savonmiekalla on myynnissä pleksistä tehtyjä varsikirveen teriä hintaan 25€/kpl.
Pienellä porailulla, ruuvailulla ja teippailulla pleksiterän voi liittää kiinni sauvaan. Jos haluat tehdä askartelun itse, kysy Jarilta ohjeet.
Jos askartelu ei innosta, Jari voi myös hoitaa terän valmiiksi paikoilleen sauvaan hintaan 15€. Jarille voi tuoda sauvoja muokattavaksi treeneihin tai kotiin. Sovi asiasta tarkemmin Jarin kanssa: dracen_pvp@hotmail.com
Pleksistä tehtyjä varsikirveen teriä treenikäyttöön. Hinta 25€/kpl
Kesällä 2017 parilla kameralla kuvattu matsailu sirpeillä Paulus Hector Mairin hengessä.Tuli sattumalta kohtalaisen tarkkaan parilla kameralla tallennettua. Tusinan kuvan sarja muutamasta kymmenestä sekunnista. Kaikki valokuvat ovat Matti Laineen kuva-arkistosta. Sirpit on tehnyt meille Warusseppä Marko Saari vuonna 2013.
Kuvat tilanne selostuksen kera löytyvät swordman.fi -sivustolta täältä.
Mika
Jossain seuroissa treenaaminen hiljenee kesäkaudella, mutta Savon Miekassa asiat menevät jälleen hieman toisin…
Tänä kesällä tulee olemaan tarjolla enemmän miekkailuohjelmaa, kuin koskaan kesäisin seuran historiassa. Treenejä pyritään järjestämään neljänä päivänä viikossa ja jopa seitsemät treenit viikossa useisiin eri aselajeihin, jos vaan sää sallii. Treenit vedetään vähän siis sääolosuhteiden ja myös vetäjien paikallaolon ehdoilla, säästä riippuen varsin lyhyilläkin varoitusajoilla. Puistotreenejä varten on sivuston pääsivuihin lisätty oma “Puistotreenit” -sivu, jolle puistotreenien tiedotus ja muu informaatio keskitetään.
Treenaaminen saattaa alkaa ulkona jo toukokuun aikana ja tulee jatkumaan ainakin osittain elokuun puoliväliin saakka. Treenipaikkana toimii sama Maria Jotunin puiston kulmaus kuten useina edellisinäkin kesinä. Tarjolla tulee olemaan paljon vaihtelua salikauden vakioteemoihin! Meillä on tulossa omat treenivuorot saksalaiselle pitkämiekalle, messerille, saksalaiselle tikarille, taistelusauvalle, varsikirveelle, rappierille ja bolognalaiselle miekkailulle.
KESÄN PUISTOTREENIEN HARJOITUSOHJELMAT YMS. TIEDOT ESILLÄ PUISTOTREENIT -SIVULLA
Pitkämiekassa ja messerissä jatketaan lähinnä salikaudelta tutulla meiningillä, pitkämiekassa Liechtenauerin tradition opeilla ja messerissä samaan koulukuntaan lukeutuvan Leckühnerin merkeissä. Saksalaisen tikarissa treenataan saman koulukunnan oppeja, mm. Hans Talhofferilta ja Peter Falknerilta. Varsiaseista mukana ovat niin ikään Liechtenauerin koulukuntaa kuuluva Paulus Hector Mairin taistelusauva ja varsikirves.
Uutuutena tulee tänä kesänä mukaan myös saksalaisen koulukunnan Joachim Meyerin rappier. Tämän kesän saksalaisoppien tulvan joukosta löytyy myös jotain italialaista, sillä viime kesän tapaan mukana ohjelmassa on bolognalainen yhden käden miekka.
Näistä voivat halukkaat poimia itselleen mieluisimmat, tai osallistua kaikkiin …tai osallistua satunnaisesti niihin treeneihin, mihin sattuu pääsemään. Nyt on ainakin mahdollisuuksia tarjolla!
LAJISTA KIINNOSTUNEET TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Seuran ulkopuoliset ovat aina tervetulleita tutustumaan toimintaan ja erilaisiin eurooppalaisiin asetaitoihin 1300-luvulta 1500-luvulle. Seuran ulkopuoliset pääsevät osallistumaan haluamiinsa treeneihin tai vaikka kaikkiin kuukausimaksulla ilman jäseneksi liittymistä.
Kesätreenien hinta on 35€/kesäkuu (sisältää toukokuun ulkotreenit) ja 35€/heinäkuu (sisältää elokuun ulkotreenit), TAI molemmat kerralla ennakkoon maksettuna 60 euroa.
Hintaan sisältyvät sekä miekkailumaskit että laina-aseet. Ikäraja on K15
Jos kiinnostaa, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen: mika.vesterinen(ät)dnainternet.net
TREENISUUNNITELMA
Treenipäivät tulevat pääpiirteittäin menemään näin:
Maanantai klo 19:00 – 20:00 Taistelusauva. Paulus Hector Mair (Liechtenauer trad).
Maanantai klo 20:00 – 21:00 Varsikirves. Paulus Hector Mair (Liechtenauer trad).
Keskiviikko klo 18:30 – 19:30 Saksalainen tikari. Talhoffer ja Falkner (Liechtenauer trad).
Keskiviikko klo 19:30 – 21:00 Messer. Lecküchner & muu Liechtenauer trad, ehkä myös Wallerstein ja Rast (Nürnberg trad.)
Torstai klo 19:00 – 20:30. Rappier. Joachim Meyer (Liechtenauer trad).
Sunnuntai klo 13:00 – 14:00 Bolognalainen miekkailu.
Sunnuntai klo 14:00 – 15:30 Saksalainen pitkämiekka. (Liechtenauer trad.)
Tässä yllä siis vain suunnitelma. Myös muita viikonpäiviä saatetaan käyttää satunnaisesti ja ohjelmassa saattaa tulla muitakin muutoksia. Lähes ajantasainen treeniohjelma tulee esille Puistotreenit -sivulle sitä mukaa, kun treenit varmistuvat.
– M!ka –
Kuopion treeneissä on tulossa vaihteluksi Paulus Hector Mairin varsikirves- ja taistelusauva-oppia. Näitä aiheita käsitellään normitreeneissä ainakin seuraavina ajankohtina: maanantai 13.2, torstai2.3. ja maanantai 6.3.
LISÄÄ AIHEESTA:
Savon miekan aselajit: Taistelusauva ja varsikirves (Mair/Liechtenauer trad.)
Paulus Hector Mair 1517-1579
Mairin sauvaa varsiaseiden perusoppimääräksi
– M!ka –
Meillä olisi mahdollisuus treenata taistelusauvaa ja varsikirvestä joulun aikaan 22.12. 26.12. ja 29.12.
Turhaan ei treenien vetäjää viitsi treenipaikalle vaivata, mutta jos parikin varmaa treenaajaa löytyy, niin treenit pidetään. Näihin treeneihin voi osallistua myös kaikki ne, jotka eivät ole maksaneet treenimaksuja. Laina-aseita on saatavilla ainakin puolenkymmentä.
Jos kiinnostaa, niin ilmoittakaa pikaisesti osallistumisestanne sähköpostitse: mika.vesterinen ( ätt) dnainternet.net.
Jos osallistuminen näyttää varmalta, niin “osallistun”, jos osallistuminen on epävarmaa, niin “saatan osallistua”, kukin päivä erikseen.
Tässä mallisuoritus:
22.12. Osallistun.
26.12. Saatan osallistua.
29.12. Osallistun.
– M!ka –
Syksyn ylioppilaskirjoitusten vuoksi meillä ei ole vakiotreenejä maanantaisin ja torstaisin Kuopiossa 15.9 .-30.9. Kallaveden lukion ja Lyseon lukion salit ovat tuolloin ylioppilaskirjoitusten käytössä. Näitä salivuoroja korvaamaan on varattu Haapanimen koululta sali kahdeksi sunnuntaiksi klo 12.00 -15.30. Ohjelmassa on Liechtenauerin koulukunnan pitkämiekkaa/messeriä ja varsikirvestä/taistelusauvaa. Treenit ovat ilmaisia edellä mainituille treenivuoroille ilmoittautuneille.
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittaudu mukaan, ellet jo ole sitä tehnyt. Ennakkoilmoittautuminen on toivottavaa, jotta osaisimme paremmin suunnitelma sisältöä. ilmoittautuminen: mika.Vesterinen[at]dnainternet.net
VARUSTUS
Varustus on minimissään t-paita, verryttelyhousut, sisäpelikengät, juomapullo ja miekkailumaski. Jos sinulla on pitkämiekka, messer (jos haluat tehdä treenit messerillä), varsikirves (tai korvaavana sauva), jumppamatto ja vapaamiekkailuvarusteet, niin ota myös ne mukaan. Noin puolessa välissä pidämme pienen kahvitauon, joten ottakaa kahvit tms. ja pientä purtavaa mukaan myös.
18.9. SUNNUNTAI
Aika: klo 12:00-15:30
Paikka: Haapaniemen koulu
Aseveljenkatu 8, Kuopio
Teema: Pitkämiekka/messer ja varsikirves/taistelusauva, Liechtenauer trad.
25.9. SUNNUNTAI
Aika: klo 12:00-15:30
Paikka: Haapaniemen koulu
Aseveljenkatu 8, Kuopio
Teema: Pitkämiekka/messer ja varsikirves/taistelusauva, Liechtenauer trad.
MISSÄ ON…
Missä on Haapaniemen koulu? Katso karttalinkki. Sisäänkäynti A-ovesta sisäpihalta.
– M!ka –
Salitreenit pyöräytettiin alkuun Kuopiossa torstaina 18. elokuuta vajaan kymmenen hengen voimin, vaikka osa jäsenistä kirmailee vielä kesälaitumilla. Treeneissä kerättiin hikeä alkulämmittelyn ja contrology/pilatesin kera, pyöriteltiin Messer-tekniikkatreeniä paljolti windenin ympärillä ja koottiin kunnon loppuhiki dussack-pelillä. Hauskaa oli!
Näin jatkuvat treenit syksyllä:
Torstai Lyseon lukio klo 19-21.00
Maanantai Kallaveden lukio klo 20-21.30
Katso tarkemmin Harjoitukset, harjoitusajat ja -paikat -sivulta.
PITKÄMIEKKAA JA MESSERIÄ RINNAKKAIN
Tarkoitus olisi, että voimme harjoitella saksalaista pitkämiekkaa ja messeriä rinnakkain koska useimmat harjoitukset voi tehdä kummalla tahansa. Eli pitkämiekat ja messerit mukaan molempiin treeneihin. Dussack on toisinaan mukana ohjelmassa torstaisin, joten ne joilla dussack löytyy asekaapista, ottakaa se mukaan torstaisin.
VAPAAMIEKKAILUVARUSTEET MUKAAN
Treenaamme mahdollisuuksien mukaan myös vapaamiekkailuvarusteissa, joten ottakaa suojavarusteet mukaan kellä niitä on. Vapaamiekkailuvarusteista löytyy lisää tietoa näistä artikkeleista:
Miekkailuvarusteiden-kokoaminen-alkaa-maskista
Freeplay-varusteet
HOMMATKAA JUMPPAMATOT
Contrology/pilates on myös treeniohjelmassa mukana säännöllisesti. Lisää tietoa Pilates-treenistä ja Joseph ”Joe” Hubertus Pilatesin kamppailulajitaustasta voit lukea artikkelista Pilates-oppeja miekkailun tueksi.
Hankkikaa jumppamatto, kellä niitä ei vielä ole. Investointi ei ole suuri. Edullisimmillaan niitä taitaa löytyä Biltemasta hintaan 9,99 € . Jos jollekin Biltemasta maton noutaminen tuottaa hankaluuksia, niin ilmoittakaa minulle, niin voin ohimennessäni käydä maton ostamassa.
VAIHTELUNA SAUVAA JA VARSIKIRVESTÄ
Vaihteluna tulee jossain välissä olemaan treeneissä myös Paulus Hector Mairin taistelusauvaa ja varsikirvestä. Näistä treenikerroista ilmoitellaan erikseen. Lisätietoa löytyy tästä artikkelista Sauvatreeneihin mukaan myös varsikirves. Muutakin vaihtelua saattaa syksyn treenisisältöön tulla.
– M!ka –
Kesällä treenailtiin Kuopiossa useana päivänä viikossa sää- lomailu tms. varauksin toukokuun lopulta elokuun puoliväliin. Treenipaikkana oli edellisistä kesistä tuttu paikka Maria Jotunin puistossa (paikka löytyy kartalta täällä). Paikka on osoittautunut siinä määrin toimivaksi, että siellä varmaan jatketaan sitten seuraavanakin kesänä.
Tänä kesällä oli tarjolla enemmän miekkailuohjelmaa, kuin koskaan kesäisin seuran historiassa. Treenejä oli viidet viikossa ja tarjolla oli paljon vaihtelua salikauden vakioteemoihin. Meillä oli omat treenivuorot sekä saksalaiselle että italialaiselle pitkämiekalle, messerille, saksalaiselle tikarille ja bolognalaiselle miekkailulle. Tuurausvuorot, joita kesän mittaan tuli lomien yms. seikkojen vuoksi varsin paljon, keskitettiin kuudentena aselajina olleeseen Mairin taistelusauvaan. Kevään salikauden loputtua toukokuun lopulla ehti olla neljät puistotreenit. Kesäkuussa treenejä oli 16 ja heinäkuussa 16 ja elokuun alussa, ennen salikauden alkua vielä seitsemät treenit. Puistotreenejä ehti olla säistä johtuvista peruutuksista huolimatta 43.
Kaikki kesät treenit olivat ilmaisia seuran jäsenmaksun maksaneille. Vastinetta jäsenmaksulle oli siis todella tarjolla, sillä puistotreenejä oli kesän aikana enemmän kuin yhteen noin viiden kuukauden salikauteen meillä mahtuu. Osallistumisaktiivisuudessa oli suurta vaihtelua. Joskus treeneissä oli pari ihmistä ja parhaimmillaan vähän yli kymmenen osallistujaa.
Toteutuneet puistotreenit:
23.5. Ma.Saksalainen tikari
29.5. Su. Bolognalainen miekkailu
29.5. Su. Saksalainen pitkämiekka
30.5. Ma. Saksalainen tikari
1.6. Ke. Messer
2.6. To. Italialainen pitkämiekka
5.6. Su. Bolognalainen miekkailu
5.6. Su. Saksalainen pitkämiekka
6.6. Ma. Saksalainen tikari
8.6. Ke. Messer
12.6. Su. Bolognalainen miekkailu
12.6. Su. Saksalainen pitkämiekka
13.6. Ma. Taistelusauva
15.6. Ke. Messer
20.6. Ma. Saksalainen tikari
22.6. Ke. Messer
23.6. To. Taistelusauva
27.6. Ma. Taistelusauva
29.6. Ke. Messer
30.6. To. Italialainen pitkämiekka
6.7. Ke. Messer
10.7. Su. Italialainen pitkämiekka.
11.7. Ma. Saksalainen tikari.
14.7. To. Italialainen pitkämiekka.
17.7. Su. Bolognalainen miekkailu.
17.7. Su. Saksalainen pitkämiekka.
18.7. Ma. Saksalainen tikari
20.7. Ke. Messer
21.7. To. Italialainen pitkämiekka
24.7. Su. Taistelusauva
24.7. Su. Saksalainen pitkämiekka
25.7. Ma. Saksalainen tikari
27.7. Ke. Messer
28.7. To. Italialainen pitkämiekka
31.7. Su. Taistelusauva
31.7. Su. Italialainen pitkämiekka
1.8. Ma. Saksalainen tikari
7.8. Su. Taistelusauva
7.8. Su. Italialainen pitkämiekka
8.8. Ma. Taistelusauva
11.8. To. Italialainen pitkämiekka
14.8. Su. Taistelusauva
14.8. Su. Italialainen pitkämiekka
– M!ka –
Treeneissä olemme ajoittain treenailleet Paulus Hector Mairin taistelusauvaa, jolla on hyvä harjoitella varsiaseiden perusoppimäärää. Jatkossa päästään käsiksi myös ”jatko-oppimäärään”, kun Mairin varsikirves on tulossa mukaan taistelusauvan oheen.
Varsikirveellä voi tehdä sauvatekniikoita, mutta monia varsikirves- ja hilparitekniikoita ei voi sauvalla tehdä, koska niissä tarvitaan aseeseen jonkinlainen ”koukku”.
KEVYT VARSIKIRVEEN TERÄ HINTAAN 25€
Varsikirvestekniikoiden harjoitteluun eivät teräsaseet turvasyistä sovellu ja kumiteräisilläkin harjoitusaseilla havaittiin vähän ongelmia saatavuuden ja hinnan lisäksi. Seppo, Jari ja Reijo tekivät 33mm puuvarteen kiinnitettäviä kevyitä muovisia varsikirveen teriä muutaman kappaleen lainakäyttöön seuralle.
Lisäksi seuralla on myynnissä joitakin kirveenteriä 25 euron hintaan seuran jäsenille.
*
LISÄÄ AIHEESTA:
Paulus Hector Mair 1517-1579 22.4.15
Mairin sauvaa varsiaseiden perusoppimääräksi 19.4.15
– M!ka –
17.5. tiistaina treeneissä ohjelmassa taistelusauvaa. Kaikki jäsenmaksun maksaneet seuran jäsenet voivat osallistua treeniryhmistä riippumatta.
Samoin kaikki maksullisissa sauvatreeneissä 25.4.-3.5. 2016 ja sauvakurssilla 2.-8.2.2016 olleet seuran ulkopuoliset ovat tervetulleita ilmaiseksi ennakko-ilmoituksella. Ennakkoilmoittautumisen tarvitsemme, koska lainavarusteita on tarjolla rajoitetusti.
Ilmoittautuminen Mika Vesteriselle, sähköpostitse osoitteeseen mika.vesterinen@dnainternet.net, tai puhelimitse 0503499563.
AIKA:
17.5. Tiistai Klo 19.30–21.00 Kuopion Lyseon lukion liikuntasali. Puijonkatu 18, Kuopio. Sisäänkäynti sisäpihan puolelta.
VARUSTUS
Miekkailumaski, sauva, T-paita, verryttelyhousut, sisäpelikengät ja vesipullo.
VARUSTEITA LAINATTAVISSA VIRAILIJOILLE RAJALLINEN MÄÄRÄ
Jos tulet vierailulle treeneihin, ilmoita varusteistasi tai niiden puutteista ilmoittautumisen yhteydessä. Varusteita on lainattavissa rajallinen määrä
Järjestämme maanantaina 25.4, tiistaina 26.4. ja tiistaina 3.5. avoimet taistelusauva-harjoitukset, oppimateriaalina Paulus Hector Mairin sauvaopit 1500-luvun Saksasta. Ohjaajana toimii Jari Markkanen.
TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Harjoitukset sopivat jatko-opiksi niille, joilla on kokemusta aikaisemmilta sauvakursseilta, mutta sopivat myös sellaisille, joilla ei lajista ole aikaisempaa kokemusta, sillä harjoituksissa käydään läpi yksinkertaisia tekniikoita liikkeestä. Tule tutustumaan!
Ilmoittautukaa etukäteen Mika Vesteriselle, jotta osaamme varautua maskien ja sauvojen suhteen.
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteeseen mika.vesterinen@dnainternet.net, tai puhelimitse 0503499563.
HUOM. Viimehetken ilmoittautumisien (22.4.16 seuran ulkopuolisille vapaita paikkoja jäljellä 2) ja harjoituksiin liittyvien kysymysten kohdalla voi ottaa yhteyttä suoraan harjoitukset vetävään Jari Markkaseen puh. 0504045682.
* * *
HINTA 5 € /kolmet harjoitukset.
(SaHMS ry:n jäsenille ilmainen).
IKÄRAJA
Alaikäraja on 14 vuotta.
AIKA JA PAIKKA
25.4. Maanantai klo 20.00-21.30.Kallaveden lukio Kallavedenlukion sali. Maaherrankatu 2. (Sisäänkäynti pihan puolelta. Sali löytyy 3 kerroksesta.)
26.4. Tiistai Klo 19.30–21.00 Kuopion Lyseon lukion liikuntasali (Puijonkatu 18, Kuopio. Sisäänkäynti sisäpihan puolelta.)
3.5. Tiistai Klo 19.30–21.00 Kuopion Lyseon lukion liikuntasali (Puijonkatu 18, Kuopio. Sisäänkäynti sisäpihan puolelta.)
VARUSTUS
Tarvittava perusvarustus: T-paita, verryttelyhousut, sisäpelikengät ja vesipullo.
Miekkailumaski ja aseet:
Jos sinulla on miekkailumaski ja sauva, ota ne mukaasi.
Jos sinulla ei ole sauvaa ja/tai miekkailumaskia, kerro siitä ilmoittautuessasi.
VARUSTEITA LAINATTAVISSA RAJALLINEN MÄÄRÄ
Ilmoita varusteistasi tai niiden puutteista ilmoittautumisen yhteydessä. Varusteita on lainattavissa rajallinen määrä. Lainavarusteissa uudet harrastajat ovat etusijalla.
LISÄÄ TIETOA
Lisää tietoa Paulus Hector Mairista ja taistelusauvasta löytyy Kulttuurikilta Schrnakenin sivuita täältä:
ViikkoSavo noteerasi 28.1.16 lehdessä helmikuun alussa järjestettävän Paulus Hector Mairin taistelusauva-oppeihin perustuvan kurssin :
Kurssista löytyy täältä seuran sivuilta tarkempaa tietoa, ilmoittautumisohjeita yms. sisältävä artikkeli täältä.
– M!ka –
Savon Historiallisen Miekkailun Seura järjestää 2.2. 4.2. ja 8.2. taistelusauva-kurssin. Kurssin opit perustuvat 1500-luvun saksalaisen miekkailumestari Paulus Hector Mairin kirjoittamaan oppimateriaaliin. Kurssipaikkoja ja lainavarusteita on tarjolla rajoitetusti. Ohjaajana kurssilla toimii Jari Markkanen.
Kurssi tarjoaa perusoppipaketin taistelusauvan käyttöön. Taistelusauva toimii itsenäisenä aseena, mutta opit sopivat suoraan myös keihään käsittelyyn. Mairilla sauva on myös treeniväline, joka toimii pohjaoppina mm. varsikirveen ja hilparin käyttöön.
Sauva on aseena erittäin vanha, käytännöllinen ja myös hyvin tehokas. Aikoinaan pystyi hyvin pitämään mukana esimerkiksi kävelysauvana ja sen tekniikoita pystyi käyttämään yllättävissäkin hätätilanteessa itsepuolustukseen vaikkapa luudanvarrella. Sauvan hallussapidolle ei myöskään ollut mitään rajoitteita, kuten esimerkiksi miekoilla on ollut. Sauvan etuna oli myös sen edullisuus, joten hintakaan ei ollut aseen hankkimisen esteenä kenellekään. …ja halpahan se on nykyäänkin, kun sauvan saa jo 9 eurolla rautakaupasta.
Kurssi antaa uudelle harrastajalle myös pohjaa miekkailuharrastuksen aloittamiselle Savon Historiallisen Miekkailun Seurassa, jossa samoja Liechtenauerin koulukunnan oppeja treenataan sauvan lisäksi pitkämiekalla ja messerillä.
ILMOITTAUTUMINEN
Kurssille voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen mika.vesterinen@dnainternet.net.
HINTA
Kurssilla on hintaa 20€.
(Jos olet SaHMS ry:n jäsen, tarkista mitä kurssi sinulle maksaa).
IKÄRAJA
Kurssit on suunnattu kaiken ikäisille, mutta alaikäraja on 14 vuotta.
AIKA JA PAIKKA
2.2. Tiistai Klo 19.30–21.00 Kuopion Lyseon lukion liikuntasali (Puijonkatu 18, Kuopio. Sisäänkäynti sisäpihan puolelta.)
4.2. Torstai Klo 20.00-21.30 Kuopion Lyseon lukion liikuntasali.
8.2. Maanantai klo 19.00-21.30.Kalevalan koulun yläsali.(Linnanpellonkatu 25, Kuopio. Sisäänkäynti sisäpihan puolella vasemmassa siivessä).
VARUSTUS
Kurssille tarvittava perusvarustus: T-paita, verryttelyhousut, sisäpelikengät ja vesipullo.
Miekkailumaski ja aseet:
Jos sinulla on miekkailumaski ja sauva, ota ne mukaasi.
Jos sinulla ei ole sauvaa ja/tai miekkailumaskia, kerro siitä ilmoittautuessasi.
VARUSTEITA LAINATTAVISSA RAJALLINEN MÄÄRÄ
Ilmoita varusteistasi tai niiden puutteista ilmoittautumisen yhteydessä. Varusteita on lainattavissa rajallinen määrä. Lainavarusteissa uudet harrastajat ovat etusijalla.
Kuva Paulus Hector Mairin Opus Amplissimum de Arte Athletica -teoksesta, jonka aseiden kirjo on todella laaja: pitkämiekka, dussack, taistelusauva, peitsi, hilpari, viikate, varsta, karttu, sirppi, tikari, rapiiri, varsikirves ja pitkäkilpi. Näiden lisäksi Mair kävi läpi laajasti myös haarniskoitua miekkailua, painia, miekkailua ratsain, sekä jalkamiehen taistelua ratsumiestä vastaan.
TEE SE ITSE TAISTELUSAUVA/KEIHÄS JA TREENITIKARI 9 EUROLLA:
Treenisauvaksi kelpaavaa pyöröpuulistaa noin 28mm-30mm halkaisijalla saa rautakaupoista 7-9 eurolla. Lyhentäkää se kutakuinkin itsenne mittaiseksi, pyöristäkää päitä sen verran, ettei treenikaveri saa siitä tikkuja tai naarmuja ihoonsa ja merkatkaa vaikka teipillä kumpi pää on ”kärki”. Keihäs oppeja treenatessa on luonnollista, että täytyy hahmottaa, kumpi pää on keihään kärki. Tarpeetonta se ei ole sauvassakaan. Vaikka sauvassa on oikeasti kaksi samanlaista päätä, helpottaa se treenaamista, että on kokoajan on tiedossa, kumpi pää on ”kärki” ja kumpi ”kanta”.
28mm Pyöröpuulistan ylijäämästä voitte tehdä treenitikarin sahaamalla siitä 41 cm pitkän pätkän.
Sauvaksi sopii hyvin myös 33mm halkaisijan pyöröpuu, jossa on vähän enemmän jykevyyttä ja kestävyyttä vähän enemmän.
LUE MYÖS
Käykääpä lukemassa Kulttuurikilta Schrankenin sivuilta artikkeli Paulus Hector Mair 1517-1579.
– M!ka –
Huomatkaapa, että maanantaina 16. marraskuuta Kuopiossa treenaillaan 19.00-21.30 pitkämiekan sijaan Paulus Hector Mairin taistelusauvaa.
Yhtäläisyyksiä pitkämiekkaankin toki löytyy. Mair on osa Liectenauerin koulukuntaa ja edustaa sen myöhäisempää vaihetta. Saksalaista pitkämiekkaa treenaaville taistelusauvaopeista löytyykin paljon tuttuja asioita, kun niitä vaan huomaa panna merkille.
MAIRIN SAUVA OSAKSI SEURAN ASEVALIKOIMAA
Paulus Hector Mairin sauva on tullut hiljaksiin mukaan seuran asevalikoimaan, ei viikoittaisiin treeneihin, mutta silloin tällöin tulee sauvatreenejä olemaan Kuopiossa, muita aselajeja täydentämässä. Tämä sai alkunsa joulukuussa 2014 kun Jari Markkanen alkoi Mika Vesterisen avustamana selvitellä Mairin sauvanoppeja
Ensimmäisen kerran asetta päästiin treenaamaan Kulttuuriareena 44:n Miekkailupäivillä 25.-26. huhtikuuta 2015. Tuolloin käytiin läpi perusteita ja niistä kehiteltyjä harjoitteita, sekä osittain Mairin sauvaosuudet 1 – 5.
7. syyskuuta maanantain 2,5 tunnin treeneissä kerrattiin huhtikuussa Kulttuuriareenalla käsiteltynä asioita.
Lokakuun alussa 2015 olleilla Miekkailupäivillä sauva oli mukana toisen päivän ohjelmassa 3. lokakuuta. Tuolloin panostettiin liikkumisen treenaamiseen ja vastustajan torjuntavirheiden hyväksikäyttöön, sekä treenattiin pari aikaisemminkin käsittelyssä ollutta Mairin sauvaosuutta sieltä 1:n ja 5:n väliltä.
Viikkoa myöhemmin 8.10. treenailtiin torstain treeneissä 1,5 tunnin setti sauvaa. Nyt käsittelyssä olivat osa Mairin sauvan 6. ja 7. osuuksista, sekä poistumismahdollisuudet osioon 2.
Ihan heti ei treenausmateriaali Mairin sauvasta lopu sillä näitä sauvaosiota tai ”peliä” on yhteensä 22. Noista on käyty kokonaan läpi vain 1 ja osittain osuudet 2-7. joten materiaalia on jäljellä vaikka kuinka paljon.
Taistelusauva toimii itsenäisenä aseena, mutta opit sopivat suoraan myös keihään käsittelyyn. Mairilla sauva on myös treeniväline, joka toimii pohjaoppina muihin varsiaseisiin. Niinpä sauvan lisukkeeksi tai jatkeeksi on mahdollista ottaa käsittelyyn myös Mairin pitkä sauva, hilpari ja varsikirves.
LAINA-ASEET VÄHISSÄ – HOMMAA OMA ALLE 10 EUROLLA
Muistakaa ottaa sauvat mukaan, tai kenellä sauvaa ei vielä ole, hommatkaahan sellainen. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni kenellekään. Lainattavissa tulee olemaan vain neljä sauvaa. Etusijalla niihin ovat luonnollisesti mahdolliset lajiin tutustujat ja uusimmat mukaan tulleet.
TEE SE ITSE TAISTELUSAUVA/KEIHÄS JA TREENITIKARI 9 EUROLLA:
Treenisauvaksi kelpaavaa pyöröpuulistaa noin 28mm-30mm halkaisijalla saa rautakaupoista 7-9 eurolla. Lyhentäkää se kutakuinkin itsenne mittaiseksi, pyöristäkää päitä sen verran, ettei treenikaveri saa siitä tikkuja tai naarmuja ihoonsa ja merkatkaa vaikka teipillä kumpi pää on ”kärki”. Keihäs oppeja treenatessa on luonnollista, että täytyy hahmottaa, kumpi pää on keihään kärki. Tarpeetonta se ei ole sauvassakaan. Vaikka sauvassa on oikeasti kaksi samanlaista päätä, helpottaa se treenaamista, että on kokoajan on tiedossa, kumpi pää on ”kärki” ja kumpi ”kanta”.
Pyöröpuulistan ylijäämästä voitte tehdä treenitikarin sahaamalla siitä 41 cm pitkän pätkän.
LUE MYÖS
Käykääpä lukemassa Kulttuurikilta Schrankenin sivuilta artikkeli Paulus Hector Mair 1517-1579.
Pitkämiekka vs. pitkämiekka. – Kaikki artikkelin kuvat näytösharjoituksista 30.8.2015 (kuva: Pentti Kokki).
Pientä kertausta Kuopion kesätreeneistä…
Sää ei kesällä puistossa miekkailua juuri suosinut, mutta sateita väistellen päästiin silti treenaamaan kesäkuussa kuusi kertaa, heinäkuussa viisi kertaa ja elokuussakin neljä kertaa, vaikka salikausi alkoi tänä syksynä jo elokuun puolivälissä.
Ulkotreenit olivat tänä kesänä ilmaisia kaikille jäsenille ja treeneissä taisi olla mukana noin 6-10 harrastajaa, runkona sama aktiivisin porukka lähes joka kerta.
Kesäkuun treeneissä pyörittiin kokonaan saksalaisen miekkailun parissa vaikka aseet vaihtelivat. Parit treenit vedettiin saksalaista pitkämiekkaa ja parit messeriä, mutta mukaan mahtuivat myös Paulus Hector Mairin sirppi ja Peter Falknerin tikari.
Heinäkuussa treenattiin pelkästään Salvator Fabriksen rapiirin ja rapiiri & tikari-miekkailun alkeita, näitä teemoja on pyöritelty vähän maanantain treenien loppukevennyksenä myös syksyn salikaudella. Opit näihin treenailuihin on otettu lähinnä ruotsalaisen Hans Jörnlindin vetämästä työpajasta samalta kesältä. Hieman on aseiden puutteesta haittaa näissä rapiiritreenailuissa, kun seuran jäseniltä löytyy vain kourallinen rapiireita ja sideswordeja, mutta siedettävästi perusteiden harjoittelu sujuu federeilläkin.
Elokuun alussa alettiin tähdätä Anti-Festivalin FunRun -taideteoksen, jossa meidän seuran oli tarkoitus vetää miekkailunäytöstä. Kolmet treenit vedettiin osin yleistä näyttämötaisteluoppia ja osin visioitiin ja harjoiteltiin pareittain näytössettejä.
Neljänsissä treeneissä, jotka suunnattiin vain Anti-Festival-työryhmässä oleville, keskityttiin jo puhtaasti näytöksen treenaamiseen kellon kera. Kuun lopulla treenattiin näytöstä kertaalleen salissa tiistain salivuorolla taustamusiikin kera ja kenraaliharjoituksia pyöriteltiin viimeisten viilausten kera Niiralan koulun pohjoissalissa 30. elokuuta. Kenraaliharjoituksissa oli meillä mukana Pentti Kokki kuvaajana ja hänen kuvista löytyi useita varsin vauhdikkaita otoksia, joista osa on esillä tässä. Lisää julkaistaan muissa yhteyksissä.
Itse näytös oli sitten Kuopion torilla 4. syyskuuta ja siitä löytyy oma artikkeli, jossa on muutama kuva näytöksistä ja lisää näytöstreenien kuvia. Katso myös Miekkailunäytöksiä osana taideteosta 4.9.2015.
-M!ka-
Miekkailija, saksalaisten miekkailumanuaalien keräilijä ja myös sellaisten kirjoittaja Paulus Hector Mair liittyy vahvasti 25.-26.4.2105 Miekkailupäivien teemaan. Siellä on ohjelmassa Mairin ylöskirjaamia taistelusauvan oppeja, mutta hänellä on osuutensa myös miekkailupäivien pitkämiekka- ja tikari- oppien lähteenä olevassa Codex Wallersteinissä. Sehän on useamman miekkailuoppien lähteen kokoelma, jotka juuri Mair niputti yhteen. Sen sivuilta on myös bongattavissa Mairin omistusmerkintä ja pieniä lisäyksiä alkuperäisiin lähteisiin.
Taustamateriaaliksi ihan vain kiinnostuksen herättelyksi kannattaa käydä lukaisemassa Kulttuurikilta Schrankenin sivulta Mairin elämästä kertova uusin artikkeli Paulus Hector Mair 1517-1579:
Jari ja Mika koostivat taustamateriaaliksi ja kiinnostuksen herättelyksi vähän tarinaa Mairin elämästä. Käykääpä lukemassa tuo vähän surkeasti päättyvä tarina täältä.
Jari Markkanen, joka vetää Miekkailupäivillä 25.-26.4.15 Paulus Hector Mairin taistelusauvaa, kirjoitteli sauvasta ja muista varsiaseista, joiden perusoppia sauvatekniikat edustavat. Artikkelin voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ.
Mika kirjoitteli Swordman-blogiin tarinaa Kuopiossa Kulttuuriareena 44:ssä 25.-26.4.15 järjestettävien Miekkailupäivien kehittelystä. Jos kiinnostaa, niin käykääpä lukemassa TÄÄLTÄ.
TAISTELUSAUVAA, PITKÄMIEKKAA JA TIKARIA
Mika, Jari, Paula, Jaakko ja Elisa järjestävät lauantaina ja sunnuntaina 25.-26. huhtikuuta miekkailupäivät Kuopiossa. Ohjelmassa on mukana Kuopiossa täysin uusi ase, Mairin taistelusauva, sekä ainakin Codex Wallersteinin pitkämiekkaa ja tikaria, joita Kuopiossa on sivuttu vain pariin otteeseen. Muutakin ohjelmaa saattaa vielä olla tulossa.
TULE TUTUSTUMAAN LAJIIN
Miekkailupäivät soveltuvat myös aloittelijoille, joten jos laji kiinnostaa, niin kannattaa tulla kokeilemaan pitkämiekkaa, sauvaa ja tikaria, tai noista vaikka vain juuri sitä asetta, joka erityisesti kiinnostaa.
HINTA:
Savon Historiallisen Miekkailun Seuran jäsenet: 15€/1 päivä, 20€/2 päivää
Muut: 15€/1 päivä, 25€/2 päivää
ILMOITTAUTUMINEN
Ilmoittautuminen sähköpostitse Mika Vesteriselle: mika.vesterinen@dnainternet.net
TAPAHTUMAN INFO-SIVU:
Tarkempaa tietoa löytyy TÄÄLTÄ.