Puoli vuosikymmentä miekkailupilatesta

joseph-pilates-57v-muok

Joseph Pilates.

Savon Miekan treeneissä Kuopiossa on syksystä 2015 lähtien päästy  tutustumaan Paulan vetämissä kunto-osioissa Joseph Pilatesin contrology-oppeihin. Onhan niitä pilates-oppeja ollut Paulalla käytössä aikaisemminkin, mutta syksystä 2015 lähtien contrology/pilates on ollut  korostetusti mukana alkulämmittelyssä/kunto-osiossa. Tuolloin kunto-osion pituutta lisättiin ja alettiin muutoinkin rankentaa.  Tavoitteena on ollut korostaa kunnon kohotusta sekä fyysisen toimintakunnon ja kehonhallinnan merkitystä miekkailussa.

Puolivuosikymmentä taaksepäin katsoessa “pilateksen”, tai kun historialliset alkuperäisopit ovat meillä arvossaan, niin “contrologyn” käyttöönotto oli hieno ratkaisu yhdessä muun kunto-osion kehittämisen kanssa. Nykyään kunto-osion toteutusta pohditaan samalla intensiteetillä kun varsinaisen miekkailuharjoittelunkin.

Tämä kaikki on muuttanut omaa näkökulmaani miekkailun kehonhallintaan aika paljon.  Mikä parasta se on saanut lähes koko treeniporukan ymmärtämään kehonhallinnan merkityksen miekkailussa. “Hiki säästää verta” sanovat sotilaat. Vaikkei meillä miekoilla verta vuodatetakaan, niin pohjimmiltaan kaikki mitä treenataan tähtää historiallisesti juuri siihen. Miekkailutekniikkojen osaaminen on aika tyhjää, jos keho ei tue toimintaa…

Lue lisää 24.4.2019  päivitetystä artikkelista: Pilates-oppeja miekkailun tueksi

M!ka

Salitreenit alkoivat

rast-messer

Salitreenit pyöräytettiin alkuun Kuopiossa torstaina 18. elokuuta vajaan kymmenen hengen voimin, vaikka osa jäsenistä kirmailee vielä kesälaitumilla. Treeneissä kerättiin hikeä alkulämmittelyn ja contrology/pilatesin kera, pyöriteltiin Messer-tekniikkatreeniä paljolti windenin ympärillä ja koottiin kunnon loppuhiki dussack-pelillä. Hauskaa oli!

Näin jatkuvat treenit syksyllä:
Torstai Lyseon lukio klo 19-21.00
Maanantai Kallaveden lukio klo 20-21.30
Katso tarkemmin Harjoitukset, harjoitusajat ja -paikat -sivulta.

PITKÄMIEKKAA JA MESSERIÄ RINNAKKAIN
Tarkoitus olisi, että voimme harjoitella saksalaista pitkämiekkaa ja messeriä rinnakkain koska useimmat harjoitukset voi tehdä kummalla tahansa. Eli pitkämiekat ja messerit mukaan molempiin treeneihin. Dussack on toisinaan mukana ohjelmassa torstaisin, joten ne joilla dussack löytyy asekaapista, ottakaa se mukaan torstaisin.

VAPAAMIEKKAILUVARUSTEET MUKAAN
Treenaamme mahdollisuuksien mukaan myös vapaamiekkailuvarusteissa, joten ottakaa suojavarusteet mukaan kellä niitä on. Vapaamiekkailuvarusteista löytyy lisää tietoa näistä artikkeleista:
Miekkailuvarusteiden-kokoaminen-alkaa-maskista
Freeplay-varusteet

HOMMATKAA JUMPPAMATOT
Contrology/pilates on myös treeniohjelmassa mukana säännöllisesti. Lisää tietoa Pilates-treenistä ja Joseph ”Joe” Hubertus Pilatesin kamppailulajitaustasta voit lukea artikkelista Pilates-oppeja miekkailun tueksi.

Hankkikaa jumppamatto, kellä niitä ei vielä ole. Investointi ei ole suuri. Edullisimmillaan niitä taitaa löytyä Biltemasta hintaan 9,99 € . Jos jollekin Biltemasta maton noutaminen tuottaa hankaluuksia, niin ilmoittakaa minulle, niin voin ohimennessäni käydä maton ostamassa.

VAIHTELUNA SAUVAA JA VARSIKIRVESTÄ
Vaihteluna tulee jossain välissä olemaan treeneissä myös Paulus Hector Mairin taistelusauvaa ja varsikirvestä. Näistä treenikerroista ilmoitellaan erikseen. Lisätietoa löytyy tästä artikkelista Sauvatreeneihin mukaan myös varsikirves. Muutakin vaihtelua saattaa syksyn treenisisältöön tulla.

– M!ka –

Uusia kuvioita Kuopion maanantain treeneissä

kalevalan koulu

Sisäänkäynti Kalevalan koulun saleihin on kuvassa vasemman puoleisen vaalean rakennuksen ovi. Miesten pukuhuone on katutasossa ja naisten pukuhuone kerrosta ylempänä.

Salitreenit alkavat Kuopiossa 17.8. maanantaina. Maanantaisin pääteemana tulee olemaan Liechtenauerin ”saksalainen” pitkämiekka, mutta muutakin teemaa on maanantain treeneihin kaavailtu.

Alkulämmittelyä ollaan kehittelemässä eteenpäin osin pilates-opeilla, joita käytetään muuallakin taistelulajitreenauksessa. Treenimetodin kehittäjän Joseph Pilatesin kamppailulaji ym. taustasta kirjoittelin tarinaa Swordman.fi – blogiini. Käykää lukemassa täältä. Mielenkiintoista taustatietoa.

Maanantain treenien loppupuolelle, noin kolmen vartin verran on kaavailtu tutustumista yhdenkäden miekkailun oppeihin. Ensimmäisenä käsittelyssä on rapiiri ja rapiiri & tikari. Tätähän on tehty jo vähän kesän ulkotreeneissäkin. Jatkossa tutustutaan ehkä myös sideswordiin, sapeliin ja Meyerin ”rappieriin”, sekä tehdään dussack-treeniä tms. Katsotaan nyt sitten käytännössä, miten homma etenee.

Ne joilla on vapaamiekkailu-suojavarusteita, voivat halutessaan ottaa niitä mukaan, mikäli niiden raahailusta ei ole ylimääräistä vaivaa. Tavoitteena olisi päästä treenailemaan osin suojavarusteissakin.

Mikään vaatimus ei vapaamiekkailuvarusteet ole. Miekkailumaski ja mielellään jonkinlaiset nahkakäsineet riittävät perustreenaamiseen.

-M!ka-