Säännöt ja vaatimukset

998TMZ_Anthony_Hopkins_037
Säännöt on säännöt! - Anthony Hopkins opettamassa käytöstapoja Zorrona (Zorron naamio 1998).

Tälle sivulle on koottu seuran turvallisuus ja käytössäännöt, kunto-osion vaatimukset ja varustevaatimuksen. Jokaisen jäsenmaksun maksavan ja treeneihin ilmoittautuvan katsotaan hyväksyneen säännöstön ja myös noudattavan sitä.

Säännöstöä on kehitetty ja muokattu seuran tarpeisiin vuodesta 2015. Seuran hallitus päätti 22.1.2015 koota seuralle turvallisuus- ja käytössäännöt. Säännöt on julkaistu 19.4.2015. Sääntöjä muokattu aika ajoin hallituksen päätöksillä, viimeksi 19.12.2023. Sparrivarusteille on myös asetettu tarkkoja vaatimuksia vuodesta 2015 lähtien. Treenien kehittämistyöryhmä asetti 1.12.2023 alkulämmittely/kunto-osio/loppuvenyttely -osioihinvaatimuksia, jotka tulevan voimaa vuoden 2024 alusta lähtien.

Kaikki säännöt, joita olemme tänne listanneet  ovat merkityksellisiä, liittyivät ne sitten varustukseen, käytökseen tai turvallisuuteen. Kaikki ne tukevat seuran etua, imagoa, sekä harjoittelun turvallista, sujuvaa sekä rentohenkistä toteutumista.

Sääntöjen noudattaminen kertoo myös siitä, että jäsen kunnioittaa seuraa, sen tapoja, perinteitä ja muita jäseniä.

Seuralle on myös 22.1.2015 lähtien nimetty  Ensiapu- ja turvallisuuusvastaava. Hänen tehtävään on kerätä tietoja, kehittää harjoittelun turvallisuutta mm. riskiarvioiden, riski-ja ea-taito kyselyiden ja EA-koulutuksen avulla.

TURVALLISUUSSÄÄNNÖT

1. Kunnioita seuraa, sen tapoja, perinteitä ja muita jäseniä.

2. Harjoitusten vetäjä on vastuussa ja siksi ylin auktoriteetti.

yhden iskun sapeli
Hanwein yhden iskun sapeli. Toiseen iskun tarvitsee jo uuden hanwein sapelin, ja kolmanteen… –  mm. Hanwein miekat, samoin kaikki elävöityskäyttöön tehdyt miekat on meillä kielletty. Kuva: Mika Vesterinen.

3. Turvallisuus on aina tärkein asia.
3.1. Ajattele aina turvallisuutta.
3.2. Harjoitusparin turvallisuus on aina SINUN vastuullasi.

Messerin Nagel eli naula alaspäin salin lattialla, jotta naula ei aiheuta lisää vaaraa jos joku sattuu kaatumaan sen päälle.

4.Säännöt miekoista ja suojavarusteista
4.1. Harjoitusten vetäjällä on viimeinen sana siihen, millä varusteilla saa osallistua mihinkin harjoitukseen.
4.2. Miekkojen ja varusteiden tulee olla standardoidut ja HEMA-sparrikäyttöön tarkoitetut. Itse valmistetut tai millään tavalla muunnellut miekat tai varusteet voidaan hallituksen toimesta poikkeusluvalla hyväksyä tapauskohtaisesti. Itse valmistetulla miekalla ei saa osallistua muihin kuin keveisiin hitaisiin teknisiin harjoituksiin. Kaikki muunnelmat maskiin maalausta lukuun ottamatta ja maskin korjaus ovat kiellettyjä.
4.3. Rikkonaisella tai vaurioituneella miekalla tai muulla varusteella ei saa osallistua harjoitukseen, ellei ole ilmiselvää, että vaurio on ainoastaan vähäpätöinen ja ei voi muodostaa turvallisuusriskiä.
4.4. Varusteiden tulee olla kaikin tavoin harjoitukseen sopivat ja huolletut.
4.5. Kunnioita asettasi. Pidä miekan kärki siten, ettei se voi osua vahingossa harjoituskumppaneihin, esim. alaspäin harjoittelun ulkopuolella. Messerit täytyy asettaa lattialle aina siten, että ns. naula osoittaa alaspäin.
4.6. Varmista aseita tai varusteostoksia tehdessäsi, että ne täyttävät seuran turvallisuusvaatimukset. Jos ase tai varuste on turvallisuusriski  käyttäjälle tai harjoittelu kumppaneille, voidaan sen käyttö kieltää.
4.7. Tarkista suojavarusteiden ja aseiden kunto säännöllisesti.

Hiomista vaativa lovi miekanterässä.
Murtunut federin terä. Ase ei kelpaa enää harjoitteluvälineeksi.

5. Alkulämmittely, kunto-osio ja loppuvenyttely
5.1. Alkulämmittelyyn/kunto-osioon ja loppuvenyttelyyn osallistuminen on vammojen ehkäisyn vuoksi pakollista.
5.2. Jos et voi tehdä vamman tai jonkun muun seikan vuoksi jotain alkulämmittelyharjoitetta, hänen tulee tehdä korvaava ohjaajan määrittelemä liike.

6. Seuraa, mitä ympärillä tapahtuu.
6.1. Miekkailussa on aina oltava tietoinen, mitä takana tapahtuu. Näin myös harjoituksissa.
6.2. Pariharjoittelussa olet myös sinä vastuussa taaksepäin liikkuvasta harjoitusparistasi.
6.3. Jokainen on velvollinen puuttumaan näkemiinsä vaaratilanteisiin ja ilmoittamaan niistä ohjaajalle.
6.4. Kun joku huutaa SEIS kaikki pysähtyvät. Jokaisella vaaratilanteen näkevällä on velvollisuus huutaa seis.

7. Vammat ja rajoitteet
7.1. Jos sinulla on jokin harjoituksessa huomioitava vamma tai rajoite, kerro siitä ohjaajilleja tarvittaessa harjoitusparillesi.
7.2. Jos menet harjoitusten aikana sivuun, ilmoita siitä ohjaajalle, apuohjaajalle tai ensiapu- ja turvallisuusvastaavalle. Heillä on velvollisuus kysyä onko jotain vialla, jos oppilas siirtyy treeneistä sivuun.
7.3. Jos harjoitusparisi saa vamman/ hoitoa tai tarkistusta vaativan kolhun, on SINUN velvollisuutesi ilmoittaa ohjaajalle, apuohjaajalle tai ensiapu- ja turvallisuusvastaavalle.
Joskus kolhun saanut ei itse tajua tai kehtaa asiaa nostaa esille.
7.4. Seuralla on harjoituksissa treenin vetäjillä mukana ensiapulaukku.
7.5. Seuran maksuihin ei sisälly vakuutuksia.
7.6. Kaikki vaaratilanteet tulee ilmoittaa seuran ensiapu- ja turvallisuusvastaavalle.

8. Pariharjoittelu
8.1. Noudata seuran käytössääntöjä.
8.2. Kysy / kerro lupa kaatoihin.
8.3. Jos harjoitusparisi tekee niin liian lujaa tai nopeasti, että harjoittelu tuntuu turvattomalle tai oppimisen kannalta hyödyttämälle, sano siitä harjoitusparillesi.

9. Turhat tavarat pois tietä. Tavarat pidetään salin laidalla tai pukukopeissa – ei lojumassa jaloissa.

10 Muista juoda.
– Vesipullo käsille, hörppää vettä itsellesi sopivana hetkenä.

KÄYTÖSSÄÄNNÖT

1. Tervehdi harjoituskumppaneitasi. Huomioi erityisesti uudet harrastajat, toivota vierailijat tervetulleiksi ja esittele itsesi.

2. Tule ajoissa paikalle ja kokoa varusteesi valmiiksi, niin, että olet harjoitusten alkaessa valmiina osallistumaan.

3. Tule puhtaana treeneihin. Täällä kerätään oma tuore hiki. Jos esim. tulee toisista treeneistä tänne, voi täällä käydä suihkussa ennen harjoituksia salilla.

Alkutervehdys.

4. Tervehdykset harjoituksissa
– Kovin kummoista seremoniallisuutta ei seurassa harrasteta. Harjoitusten alussa ja lopussa meillä on aseen kanssa tehtävät alku- ja lopputervehdykset. Lisäksi kunkin harjoituksen alussa ja lopussa tervehditään harjoitusparia.

5. Kunnioita harjoituspariasi.

6. Kokeneempi harjoittelija ON vastuussa kokemattomasta.
6.1. Neuvo kokemattomammalle vai olennaisimmat.
6.2. Kokeneemman velvollisuus on suhteuttaa harjoituksen tempo ja voimakäyttö kokemattomamman tason mukaan.
6.3. Hitaammin oppii nopeammin. Tekniikat kannattaa harjoitella tekemään oikein ennen treenausnopeuden kiihdyttämistä.
6.4. Pysy harjoituksessa.
6.5. Anna harjoitusparillesi mahdollisimman hyvä mahdollisuus harjoitella. Älä estä pariasi toteuttamasta harjoitustaan. Anna toiselle mahdollisuus kokeilla uusia asioita, ja jos hän on onnistumassa tekniikassa, älä tahallasi estä häntä.
6.6. Ota vastaan palautetta harjoituspariltasi. Jos parisi pyytää sinua muuttamaan toimintaasi, jotta hänen on parempi harjoitella, noudata pyyntöä / huomioi palaute.

7. Älä häiritse harjoituksen insertin aikana. Harjoitusten  insertissä on olennaista ymmärtää, mitä harjoitus sisältää ja miksi tehdään mitäkin: Syyt ja seuraukset. Insertin aikana
7.1. ei harjoitella,
7.2. eikä puhuta,
7.3. eikä häiritä muulla meteleillä.
7.4. Tilanteen ja vetäjän mukaan inserttien aikana ollaan rivissä tai vapaammin.
7.5. Jos et ymmärtänyt neuvottua harjoitusta, kysy neuvoa vetäjältä.

8. Älä käytä muiden varusteita ilman lupaa.

9. Palauta lainavarusteet sinne mistä ne otit.

10. Kaikki ovat tervetulleita sukupuolesta, uskonnosta, ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

11. Treenivaatteiden värit.
11.1. Paita: Keltainen (tai seuran vanha valkoinen).
11.2. Housut/housut & sukat: Musta, tai musta & keltainen.
11.3. Vapaamiekkailuvarusteet vapaasti: Värikoodit ovat käytössä vain ns. kevyessä treenivarustuksessa. Vapaamiekkailuvarusteiden värit jokainen valitsee yksilöllisesti.

EURAN VÄRIT: Treenien perusvarustus on keltainen paita  ja tummat housut. (kuva: Mika Vesterinen). Valkoinen on poistuva väri, mutta seuran vanhat valkoiset paidat näkyvät vielä pitkään treeneissä.
SEURAN VÄRIT: Treenien perusvarustus on keltainen paita  ja tummat housut, sekä keltaiset urheilusukat. Valkoinen on poistuva väri, mutta seuran vanhat valkoiset paidat näkyvät vielä pitkään treeneissä (kuva: Mika Vesterinen).

KUNTO-OSION VAATIMUKSET

Miekkailu on teknistä taitoa, taktista ymmärrystä, henkistä asennetta ja fyysistä kuntoa. Miekkailu on fyysisesti rankkaa ja kuormittavaa koko kehon rääkkiä. Syke nousee nopeasti huippuunsa ja maitohapot alkavat pian jäykistää lihaksia. Maitohappokynnystä voi nostaa treenaamalla. Tästä on hyötyä, koska silloin voi liikkua suuremmalla teholla pidempään väsymättä. Tämä on meidän tavoitteena.

Alkulämmittely/kunto-osio on seurassa ollut aina pakollinen. KS. Turvallisuus säännöt 5§. Tähän on tehty loukkaantumisten ehkäisyksi täsmennyksiä. . Uudet vaatimukset tulevat voimaan tammikuun alussa 2024.

1. Estynyt kunto-osion suorittamiseen – voi seurata treenejä sivusta

Alkulämmittely/kunto-osio on pakollinen ja se tulee tehdä hyvällä asenteella. Jos on puolikuntoinen esim. jonkun vamman takia tai toipilas, eikä voi kunto-osiota suorittaa hän voi osallistua harjoituksiin sivusta seuraamalla.

2. Kykenee suorittamaan kunto-osion suurimmalta osin – voi osallistua tekniseen harjoitteluun.

Jos kykenee suorittamaan kunto-osuuden vain osittain, osallistuu kaikkiin harjoitteisiin, yrittää ja tekee kaiken niin hyvin kuin pystyy, voi osallistua tekniseen harjoitteluun. Turvallisyyssyistä ei tällöin voi osallistua sparriharjoittelua.

Jos treenaajan fyysinen kunto ei ole riittävä seuran kunto-osion suorittamiseen tulee hänen nostaa kuntoaan treenien ulkopuolella riittävälle tasolle.

3. Kykenee suorittamaan kunto-osuuden kokonaan – voi osallistua sparriharjoituksiin

Sparri-harjoitteluun vaaditaan koko kunto-osion suorittamista hyvällä asenteella.

Lääketieteellinen este

Jos treenaajalla on lääketieteellinen este, jonka vuoksi hän ei pysty suorittamaan jotain kuntoharjoitetta, hänen tulee ilmoitettaa siitä ohjaajille.  Tällöin suunnitellaan saman tyyppinen korvaava liike (joka on lähinnä korvattavaa liikettä ja sen raskaustasoa vastaava).

Jumppamatolle vaatimuksia

Jumppamatto on pakollinen harjoitisväline, ja sen käyttö on ensimmäinen ehto, jotta kunto-osio katsotaan suoritetuksi sparriin vaadittavalla tasolla.

Treenien kehittämisryhmä päätyi siihen, että seura määrittelee jumppamatoille tietyn tason, kuten on aikaisemmin tehty myös miekoille ja suojavarusteille. Tehdään tämäkin asia kunnolla. Retkialustaa ei ole tarkoitettu kuntoiluun, eivätkä ne kelpaa. Maton tulee olla moderni jumppa-, jooga- tai urheilumatto. Hyvä matto antaa pitoa, vaimennusta ja hygieniaa harjoitteluun, sekä antaa kantajastaan särmän ja urheilullisen kuvan ulospäin.

VAPAAMIEKKAILUHARJOITTELUNVARUSTEVAATIMUKSET

Pyrimme säännönmukaisesti myös vapaamiekkailuharjoitteluun vähintään treenien loppupuolella. Tämä tapahtuu tilannekohtaisesti pitkämiekoilla, messereillä, dussackeilla tai muilla käytössä olevilla aseilla. Näissä harjoituksissa treenaajat jaetaan varustetason jamuiden vaatimusten mukaan kolmeen ryhmään: T-paita päällä treenaavat, vajaavarusteiset ja täyden vapaamiekkailusetin omaavat.

Varusteiden hankkimista kannattaa pitää ainakin pidemmän tähtäimen tavoitteena. Maski, kovat miekkailuhanskat, kyynärpää-kyynärvarsisuojat ja kaulasuojus -paketilla pääsee jo aika napakkaan treenaamiseen.

VAPAAMIEKKAILUHARJOITTEIDEN RYHMÄJAKO

1) T-paita päällä treenaavat. Matalan intensiteetit harjoittelu.
Minimivarustus:

  • Miekkailumaski.
  • Hema-käyttöön soveltuva miekka, suosituksena feder-tyyppinen miekka.
  • Suosituksena kevyet miekkailuhanskat, tai edes jonkinlaiset käsineet.

2) Vajaavarusteise. Heikommin varustetut mukaan välitty intensiteetti.
Minimivarustus:

  • Feder-tyyppinen pitkämiekka tai messer.
  • Maski
  • Kovat suojahanskat
  • Kyynärvarsi-olkapääsuojukset
    …mutta ei täyttä settiä vapaamiekkailuvarusteita.

3) Sparriharjoittelu täydellä varustuksella.
Minimivarustus:

  • Feder-tyyppinen pitkämiekka tai messer.
  • Maski 1600N
  • Maskin takasuojus suojaamassa niskaa ja takaraivoa
  • Kyynärpääsuojat
  • Kyynärvarsisuojat
  • Polvisuojat
  • Säärisuojat
  • Alasuoja miehillä
  • Kaulasuojus
  • Miekkailutakki
  • Plastron -rintasuojus
  • Kovat miekkailuhanskat
  • Suosituksena: Miekkailuhousut.
  • Suosituksena: Alasuoja naisille.

Leave a comment