Messer (Liechtenauer trad.)

179402354_3816336998413907_2157234042155293771_n (2)

Kuva: Joona Vainikainen.

 

Messer on saksalaista alkuperää oleva veitsimäinen miekka, joka oli käytössä ainakin 1300-luvulta 1500-luvulle. Liechtenauerin saksalaisen pitkämiekan opit 1300-luvun lopulta perustuvat vanhempaan messer-oppiin, josta ei ole alkuperäislähteitä säilynyt.

1400-luvulta messer-oppia löytyy varsin hyvin. Meillä käytössä ovat olleet Liechtenauerin koulukuntaa edustavien Hans Lecküchnerin, Hans Talhofferin ja Paulus Kalin,  sekä Liechtenauerin koulukunnasta erillisen ns. Nürburgin tradition Glasgow Fechtbuchin, Codex Wallersteinin ja Antonius Rastin opit.

Unkarilaisen miekkasepän Peter Regenyein valmistamat Savon ensimmäiset messerit.

Messer-oppeihin on perehdytty Kuopiossa vuodesta 2012 lähtien. Ase tuli mukaan harjoitusohjelmaan aluksi saksalaisen pitkämiekan harjoitusten lisukkeeksi vuoden 2013 alussa. Aika pian sen jälkeen, jo samana keväänä, yhdet treenit viikossa ovat keskittyneet nimen omaan messer-oppeihin, vaikka joskus pitkämiekkaankin on messerin ohessa mukana. Messerillä kun on paljon yhteistä Liechtenauerin koulukunnan saksalaisen pitkämiekan kanssa.

Kuva: Paula Vesterinen

Messer-opeissa tukeuduimme alussa suoraan kahteen Suomen tunnetuimpaan messer-oppien tuntijaan, Varusseppäin killan Marko Saareen ja Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan piirissä toimivaan historiallisten taistelutaitojen harrastejärjestö Grieswarttin Joeli Takalaan.

IMG_20180601_195621(1)

 

Kuva: Paula Vesterinen.

Messerin ohessa käytämme paljon dussackeja. Dussackit tulivat messerin treenaamisen aktiivisiksi lisävälineiksi vuoden 2016 alussa. Dussackista löytyy omakin info-sivu täältä.

dussackit 2016-04-03 003Nahkasta ja puusta tehtyjä autenttisia dussackeja.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s