Kunst des Fechtens – Miekkailun taito

Johannes Liechtenauer 1400-luvun puolivälistä peräisin olevassa kuvassa. Kädessään hänellä on Federschwert -harjoituspitkämiekka ja sauvallaan hän osoittaa seinällä olevaa messeriä ja yhden käden miekkaa.

“Fünff worter, vor noch swah stark indes, an den selben woertyern leit alle kunst, meister lichtnawers”

”Viisi sanaa, ennen, jälkeen, heikko, vahva, samanaikaisesti, näihin sanoihin perustuu koko mestari Liechtenauerin oppi.”

Savon miekan toiminta on tätä nykyä keskittynyt paljolti “saksalaiseen miekkailuun” ja Liechtenauerin koulukunnan oppeihin. 1300-luvulla elänyt hieman myyttisenä hahmona näyttäytyvä suurmestari Johannes Liechtenauer kokosi  Kunst des Fechtens -miekkailun taidon, joka hallitsi saksalaisen miekkailun manuaaleja 1300-luvun lopulta 1500-luvun loppupuoliskolle saakka.

Päävälineinä meillä ovat pitkämiekka jamesser, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti treenaamme myös saman koulukunnan dussackia tikaria ja sirppiä. Joskus on treeneissä nähty niin ikää Liechtenauerin traditiota edustavat sauva, varsikirves, keihäs, rappier, sekä miekka ja kupurakilpi.

Mukana muutakin kuin Kunst des Fechtensiä

Liechetenauerin koulukunnan ulkopuolelta seurassa on alkuaikoina treenattu Fiore dei Liberin pitkämiekkaa ja tikaria. myöhemmin ovat satunnaisesti olleet esillä Fioren keihäsopit. Nykyään on kesäaikaan treenailtu 1600-luvun lopun ruotsalaisen miekkailumestari Diederich Porathin rapiiria, sekä I:33:n, eli Walpurgis Fechtbuchin, miekkaa ja kupurakilpeä Walburgis on saksalainen miekkailumanuaali 1200- 1300-lukujen vaihteesta ja tällä hetkellä vanhin tunnettu eurooppalainen miekkailuteos.

IMG_4683small-jk

Pitkämiekkatreeniä (kuva: Jenna Kallio).

Ainakin tämmöisiä Liechtenaerin koulukunnan  tai siitä erillisen Nürbergin tradition lähteitä treenaillaan
…tai ollaan jossain välissä treenailtu ja voidaan taas joskus palata uudelleen asiaan:

Saksalainen pitkämiekka:
Döbringer Fechtbuch
Sigmund ain Ringeck
Codex Wallerstein

Selostus käynnissä messerin opetuksessa (kuvat: Jenna Kallio).

Messer:
Johannes Lecküchner
Antonius Rast
Peter Falkner
Paulus Kal
Codex Wallerstein
Hans Talhoffer
Glasgow Fechtbuch

Dussack:
Joachim Meyer

Taistelusauva ja Varsikirves:
Paulus Hector Mair

Rappier:
Joachim Meyer

Tikari:
Peter Falkner
Andre Liegniczer
Martin Huntfeltz
Codex Wallerstein
Hans Talhoffer

Sirppi:
Paulus Hector Mair

Keihäs:
Sigmund ain Ringeck
Hans Talhoffer

Miekka & kupurakilpi:
Andre Liegniczer
Hans Talhoffer

sauva4

Sauvatreeniä. Kuva: Elppi Hyvärinen

– M!ka –