Treenit kevään yo-kirjoitusten aikaan

(Päivitetty 12.2.17)

kallavedenlukio

Kallaveden lukio.

Kuopiossa on kevään ylioppilaskirjoitusten aikana ollut katkoksia harjoituksissa, koska koulujen liikuntasalit ovat usein kirjoitusten käytössä. Tämän kevään kuviot menevät niin että maanantain treeneihin kirjoitukset eivät vaikuta lainkaan ja torstain kohdalla parit treenit peruuntuvat.

MAANANTAIN TREENIT NORMAALISTI KIRJOITUSTEN AIKANA

Ennakkotiedoista poiketen Kallaveden lukion salivuorot maanantaisin ovat meidän käytettävissä myös kirjoitusviikkoina 11, 12 ja 13.  Vuorot olivat aikaisemmin ilmoitettu peruutetuiksi, mutta meidän onneksemme Kallaveden yo-kirjoitukset on siirretty Pohjantien koulun saliin.

TORSTAIN TREENIT PERUTTU 10.3. – 27.3.

Torstain treenejä ei ole kirjoitusten aikana 10.3. – 27.3, koska sali on Lyseon lukion ylioppilaskirjoitusten käytössä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä ei ole treenejä torstaina 16.3. ja 23.3.

– M!ka –