
Treenitikareita (Kuva: Mika Vesterinen).
Treenaamme kesän Puistotreeneissä säännöllisesti Mairin sauvaa ja varsikirvesta sekä saksalaista tikaria, mm. Talhofferia ja Falkneria. Varsiaseita seuralla on lainattavissa joitakin, mutta oman sauvan hankkiminen on suositeltavaa kaikille jäsenille. Lainatikareita seuralla ei ole tarjolla lainkaan, vaan jäsenet joutuvat lainailemaan omiaan. Nämä lainatikarit ovat tarkoitettu lähinnä treeneissä vieraileville lajin kokeilijoille. Sen vuoksi jokaisen jäsenen tulisi hommata itselleen myös oma harjoitustikari.
Käyttöä sauvalle ja tikarille tulee kyllä olemaan jatkossakin. Kummankaan treeniaseen hankkiminen ei ole kustannuskysymys kenellekään, sillä välineiden yhteishinta jää alle 10 euroon.
PYÖRÖPUISEN TREENITIKARIN PITUUS
Tikaritreenaamiseet tarvitset noin 41cm pyöröpuun tai harjanvarren pätkän, josta päät on pyöristetty sen verran, ettei harjoituskumppani saa niistä tikkuja ja tarpeettomia naarmuja.
Seuran puutikarien pituudeksi on vakiintunut tuo 41 cm siten, että aikoinaan, noin 2010-11 meillä oli vakiokäytössä tuon pituiset Battle Merchantin veitsiteräiset rondel-tikarit. Useimmiten sippeli pyöröpuinen puutikari on koettu kuitenkin miellyttävämmäksi välineeksi, varsinkin napakasti treenatessa, vapaamiekkailusta nyt puhumattakaan.
Puutikareita askarrellessa otettiin sitten mittaa BM:n terästikareista ja tehtiin puutikarit samaan mittaa. Näin tuo 41 cm on jäänyt käyttöön puutikarin mittana. Tokihan se voisi hyvin olla jotain muutakin, mutta treenatessa on ihan kätevää, että harjoitusparilla on suunnilleen saman mittaiset tikarit. …ja kun seurassa muilla on jo käytössä tuo 41 cm, niin on suositeltavaa tähdätä omaa treenivälinettä sahaillessa tuohon samaan maagiseen pituuteen. Näin tämä perinne on elänyt kohta vuosikymmenen…
TAISTELUSAUVA OMAN PITUUDEN MUKAAN
Treenisauvaksi kelpaavaa pyöröpuulistaa noin 28mm-30mm halkaisijalla saa rautakaupoista 7-9 eurolla. Lyhentäkää se kutakuinkin itsenne mittaiseksi, pyöristäkää päitä sen verran, ettei treenikaveri saa niistä tikkuja tai naarmuja ihoonsa ja merkatkaa vaikka teipillä kumpi pää on ”kärki”. Sama sauva sopii myös keihään ja osin myös varsikirveen treenaamiseen. Näitä treenatessa on luonnollista, että täytyy hahmottaa, kumpi pää on aseen kärki. Tarpeetonta se ei ole sauvassakaan. Vaikka sauvassa on oikeasti kaksi samanlaista päätä, helpottaa se treenaamista, että on kokoajan on tiedossa, kumpi pää on ”kärki” ja kumpi ”kanta”.
MOLEMMAT ASEET NOIN KYMPILLÄ
Jos hommaat alle kympin maksavan pyöröpuisen sauvan varsiasetreeneihin, saat puutikarisi aikaiseksi sauvan ylijäämäpätkästä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla on ihan suositeltava ratkaisu.
– M!ka –