Korona-ajan treeniohjeistus salitreeneihin

Miekkailuharjoittelua Collegium illustren Württembergin herttuakunnan nuorille aristrokraateille suunnatussa ritariakatemiassa Tübingenissä 1606. Kuva: Wikipedia.

1. Käsien pesu ennen ja jälkeen treenejä

  • Salitreeniaikaan käsipesu saippualla on pakollinen ennen ja jälkeen harjotusten. Saippupesu on tehokkaampaa kuin desifiointi.

2. Vältä kasvojen pyyhkimistä

Kasvoja ei  kannata pyyhkäistä kädellä harjoitusten aikana ennen käsien pesua/desifioimista. Tosiasia on että on vaikea olla koskematta kasvoihin tavallisestikin, saati sitten treeneissä kun hiki virtaa, muitta käsien kautta virus voi päästä hengitysteihin vaikka sitä ei olisi ilmassa.

Treeneissä on tarjolla käsidesiä, joten käyttäkää ensin sitä ja pyyhkikää kasvot sen perään.

3. Etäisyyden huomioiminen

  • Etäisyydet luovat turvallisuutta treenaamiseen.
  • Vähintään kahden metrin etäisyys toisiin koko ajan (vain pariharjoittelussa tästä joudutaan hieman tinkimään).
  • Alkulämmittelyssä hajaannutaan laajalle alueelle.
  • Harjoituksissa suositaan mahdollisuuksien mukaan sooloharjoituksia.
  • Harjoitusparit tulee levittää tilan puitteissa mahdollisimman laajalle.

4. Lähikontaktit pois harjoittelusta

  • Harjoittelusta karsitaan lähikontaktit, vastustajaan tarttuminen ja painitilanteen, esim. miekallessa pyritään harjoituspari on pitämään kärjen takana tai lyöntietäisyydellä
  • Lyhyet aseet (tikari, sirppi) on toistaiseksi karsittu pois.

5. Laina-aseiden desifiointi

  • Lainamiekankäyttäjä desifioi lainaamansa aseen treenien jälkeen.
  • Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Pintojen osuus viruksen leviämisessä ei nykytiedon mukaan ole merkittävä, silti amerikkalaisen tutkimuksen mukaan, virus saattaa säilyä teräs- ja muovipinnalla 48 tuntiakin. virus tarvitsee säilyäkseen ehjänä ja toimintakykyisenä rasvan tapaista alustaa. Eli rasvaa liottava 70%  alkoholipitoinenkäsidesi on hyvä myös aseiden desinfiointiin.

6. Käsidesiä käytettävissä

  • Desinfioi kädet ennen treenejä ja niiden jälkeen. Käsidesiä on jokaisen seuran miekkalaukkujen mukana ja jokaiselle treenien vetäjällä.
  • Vain omat varusteet käytössä
  • Jokainen käyttää vain omia varusteitaan.
  • Varusteita ei saa lainailla kavereille.

7. Seuran lainavarusteet eivät ole käytössä

  • Seuralla lainattavissa olevat suojavarusteet eivät ole käytössä.
  • Lainamaskit poistetaan kokonaan käytöstä toistaiseksi. Tämä on huomioitava treeneihin tutustumisvieraiden yhteydessä.

8.  Flunssaoireisena ei treeneihin

  • Jos sinulla on flunssa-oireita, älä osallistu treeneihin.

9. harjoitusparin vaihto ei välttämätöntä

Jos sinulla on joku vakiopari harjoittelussa, ei parin vaihto ole mitenkään välttämätöntä, vaikka siihen kehoitettaisiin. Useimmiten ko. ohje annetaan vapaamiekkailun yhteydessä, jossa paria pyritään normaalitilanteessa vaihtamaan tiuhaan.

10. Voit olla mukana kuunteluoppilaana tai soolotreenaajana

  • Jos treeneihin osallistuminen epäilyttää, voit tulla mukaan kuunteluoppilaaksi seuraamaan harjoituksia tai tehdä harjoituksia sooloharjoitteina.

11. Yleisen korona-ajan käyttäytymisohjeet voimassa

  • Yleisen korona-ajan käyttäytymisohjeet kuten kainaloon yskiminen ja aivastelu, jne. ovat käytössä myös treeneissä.